UUTISIA

Puuntyöstökonekauppa käy lähes normaalisti

Teknisen Kaupan Liiton Puuntyöstökonejaosto seuraa ja tilastoi tuotteiden tuontia ja kauppaa. Tullihallituksen keräämien tietojen mukaan puuntyöstökoneita tuotiin maahan viime vuonna 38 milj. euron arvosta, vähennystä vuoteen 2001 oli 25 prosenttia. Jaosto tietää puuntyöstökaupan tilanteen vain jäsenyritystensä kohdalta, sillä ihan kaikki maahantuojat eivät ole sen jäseniä. Kaupan luonne on johtaja Lauri Mäen mukaan muuttumassa asiakkaiden toiveiden mukaisesti yhä enemmän kokonaispalveluksi, jossa konetoimittaja huolehtii varsinaisen konetoimituksen lisäksi asiakkaan henkilökunnan käyttö- ja huoltokoulutuksesta, koneiden kunnossapidosta, varaosahuollosta ja jopa tuotantolinjojen suunnittelusta, sillä harvoilla yrityksillä on itsellään tarvittavia asiantuntijoita kaikkien laitteiden osalta. Muutoksessa on vain se huono puoli, että kaikki eivät ole kuitenkaan siitä valmiita maksamaan.

Puuntyöstökonejaoston jäseninä ovat alan merkittävimmät maahantuojat, jotka toimittavat puuntyöstökoneita ja niiden työkaluja mekaaniselle puutuoteteollisuudelle, ammatinharjoittajille ja julkisille laitoksille. Merkittävimmät tuoteryhmät ovat sorvit, jyrsinkoneet, tapituskoneet, porat ja yhdistelmäkoneet, pyörösahat, vannesahat, reunalistoituskoneet, viilunliitoskoneet, sormijatkoskoneet, puristimet, liimanlevittimet, päällystävät koneet, hiomakoneet, maalauskoneet, kuivauskoneet, teränhuoltokoneet, vesisuihku- ja laserleikkauskoneet. Myös käytettyjen koneiden kauppa kuuluu jaoston piiriin.

  Lue enemmän lehdestä!

tiosoite:
Woodpublishers Oy Ltd
Hämeenkatu 19 A
15110 Lahti

Toimitus:
PL 76, 15111 Lahti

Puhelin:
03-73 31 501

Telefax:
03-73 31 511

Sähköposti:
woodworking@co.inet.fi