9/2002
|
Lyhyesti
|
Lue Lisää
|
-
Lahden Puuntyöstömessuilla tapaa alan avainhenkilöt
|
Lahden Messut järjestää perinteiseen tapaan Teknisen kaupan liitto ry:n puuntyöstökonejaoston kanssa Puuntyöstömessut, nyt jo seitsemättä kertaa. Messujen markkinointipäällikkö Irina Lehtosen mukaan kävijöiksi odotetaan sekä puusepän- ja rakennuspuusepänteollisuudessa työskenteleviä |
|
-
Padas-Keittiöt lenkkinä keittiökalustekaupassa
|
Aktiivinen harrastus puusepäntöihin vapaa-aikoina synnytti parikymmentä vuotta sitten Padasjoelle Padas-Keittiöt -nimisen yrityksen. |
 |
-
Designmuseossa laaja puunäyttely
|
Parhaillaan puuta on laajasti ja näyttävästi esillä Designmuseossa (entinen Taideteollisuusmuseo) Helsingissä. Näyttelyn nimenä on Maailman puu ja museon mukaan näyttelyesineistä oli kerrankin runsaudenpulaa.
|
 |
-
Suomalainen metsä tutuksi eurooppalaisille tv-katsojille
|
Tuottaja Juhan af Grann tekee parhaillaan televisio-ohjelmasarjaa saksalaiselle ARD1 yhtiölle, jossa kertoo mm. miten viisi miljoonaa metsän keskellä asuvaa suomalaista on luonut korkean hyvinvointinsa. |
|
-
Suolahtelaista yrittäjyyttä jo neljännessä polvessa
|
Suolahden Höyläämö Oy on malliesimerkki mekaanisen puunjalostuksen merkittävästä integraatista. Vuonna 1928 perustettu yritys toimii nyt neljännessä polvessa ... |
 |
-
MammuttiHirsi nostanut kapasiteettiaan liimavaihdoksella
|
Ylikiimingissä toimiva Mammuttihirsi teki viime toukokuussa rohkean ratkaisun. Lamellihirsien valmistuksessa käytetty täysin toimiva liimaus laitettiin uusiksi ja käyttöön otettiin polyuretaani-liima... |
 |
-
Incap Furniture Oy:n suurtuotannon ylösajo loppusuoralla
|
Incap Oy:n viimevuotinen tulipalo ei vienyt huonekalutehdasta pois Kärsämäeltä, vaan sitkeys, kokemus ja tietotaito saivat huonekalutehtaan pysymään paikkakunnalla. |
 |
-
Profin Oy ovi- ja ikkunamarkkinoilla laajalla repertuaarilla
|
Pohjoisessa tiedetään hyvien ikkunoiden ja ovien merkitys. Suomen pitkät ja kylmät talvet ovat opettaneet, miten suunnitellaan ja rakennetaan tuotteita, jotka palvelevat luotettavasti vuosikymmenestä toiseen |
 |
|
Numerossa 9/2002 myös:
- Kuinka Netpoint Espoosta auttaa yrityksiä vientimarkkinoille; kohteina mm. USA, Kiina ja Venäjä
-
Hollolalaisesta profiilivaihtopalojen valmistajasta, Woodtechnique Finland Oy:stä
- Olsa markkinoimaan Holz-Her -tuotteita
- Ovin Oy laadukkaana alihankkijana puusepänteollisuudelle
- Haapaveden Puukaluste Oy:stä
- Hettich ja Mellano aloittivat yhteistyökuvion
- KK-Part helpottaa keittiökalustevalmistajien työsarkaa
- Valkolakattu koivukaluste hyvä tausta lasille ja posliinille
- Huonekalu 2002 -messut saavutti kävijätavoitteensa
|
|
|
|
|
|
|