|
 |
UUTISIA
10/2006
|
Woodworking Puuntyöstö lehti toivottaa kaikille lukijoille, asiakkaille ja yhteistyökumppaneille
Hyvää Joulua ja Menestyksellistä vuotta 2007!
Otteita vuoden viimeisestä numerosta:
Awutek Oy:n menestystarina on yksi Raision käyntikorteista
Raisiolaisen Awutek Oy:n 30-vuotistaivalta ja uusien toimitilojen avajaisia vietettiin 10.11.2006. Vuonna 1976 yrityksen perustaneet Erik ja Iris Torkko halusivat luoda yrityksen, joka tarjoaa korkealaatuisia koneita ja palveluja puunjalostuksen alalla toimiville yrityksille. Toiminta käynnistyi Maskussa Torkkojen kodin yhteydessä, ja vuonna 1978 palkattiin yritykseen ensimmäinen työntekijä, jonka kanssa Awutek Oy tekee tänäkin päivänä yhteistyötä.
- Raision kaupungin myötävaikutuksella hankimme tontin Nesteentienvarrelta ja vuonna 1981 valmistui ensimmäinen toimitalomme. Toimintamme laajentuessa ja henkilömäärän kasvaessa hankimme omistukseemme viereisen kiinteistön, johon rakensimme vuonna 1996 toisen hallikiinteistön, totesi Awutek Oy:n toimitusjohtaja Erik Torkko, jonka mukaan yritys toimii yhä edelleen perheyrityksenä.
- Nyt käyttöön vihittävässä uudessa toimitalossa olemme pyrkineet huomioimaan myös ekologiset näkökohdat ja kestävän kehityksen periaatteet. Lämmitysvaihtoehdoksi valitsimme biopolttolaitoksen, jossa voimme hyödyntää lähialueella syntyvää jätepuuta, omaa konepakkausmateriaalia ja puupellettiä. Uusien, modernien investointien avulla pyrimme entistä parempaan asiakaspalveluun ja toiminnan laatuun, sanoi toimitusjohtaja Erik Torkko pyytäen tervehdyssanoissaan Raision kaupunginjohtaja Kari Karjalaista vihkimään käyttöön uuden biopolttolaitoksen ja uudet toimitilat. Puheenvuorossaan Erik Torkko kiitti Awutek Oy:n asiakkaita, päämiehiä, yhteistyökumppaneita sekä yrityksen omaa, ammattitaitoista ja motivoitunutta henkilökuntaa kolmestakymmenestä vuodesta.
Juhlatilaisuuden juonsi Markku Heikkilä tuoden oman panoksensa iltaan, jonka aikana Awutek Oy:n Ari Jokila kertoi englanniksi Erik Torkon tervehdyspuheen sisältöä ja oli Erik ja Iris Torkon kanssa paljastamassa Erik Torkon muotokuvaa.
Reilu parisataa juhlavierasta nautti buffet-pöydän herkullisista antimista, ja viihtyisän yhdessäolon lomassa oli mahdollisuus myös tutustua Awutek Oy:n merkittävimpien päämiesten pienimuotoiseen konenäyttelyyn uusissa toimitiloissa.
Vesa Moilanen
Pölkky Oy:n biolämpölaitos ensimmäinen lajiaan Pohjoismaissa
Neljän vuosikymmenen ikää lähestyvä Pölkky Oy on toimintansa aikana kehittynyt menestyväksi, perheomistuksessa olevaksi puunjalostusyksiköksi, joka on Pohjois-Suomen suurin yksityinen puunjalostaja. Pölkky Oy:n sahat sijaitsevat Kuusamossa ja Taivalkoskella, ja lisäksi yhtiöllä on painekyllästyslaitos Oulussa. Tänä vuonna Pölkky Oy tuottaa 280.000 m3 sahatavaraa. Yhtiön henkilökunnan määrä on nykyisellään n. 220.
Nykyaikaisiin tuotantolinjoihin yhtiö on investoinut 1990- ja 2000-luvulla kymmeniä miljoonia euroja. Tämän vuosikymmenen alkupuolen merkittäviä investointeja ovat olleet uuden höylälinjan valmistuminen sekä kamera-tuorelajittelu- ja pätkäsormijatkoslinja.
Tämän vuoden mittavin investointi Pölkky Oy:lle on uusi biolämpölaitos, joka on loppuvuodesta otettu käyttöön. Lämpölaitoksen toimittajana on itävaltalainen Urbas yhdessä Oy Suomen Linkki Sahakoneet Ltd:n kanssa. Biolämpölaitoksen investoinnin kokonaisarvo rakennuksineen on 2,5 miljoonaa euroa.
- Uuden lämpölaitoksen tekemistä olemme haaveilleet viimeiset puolenkymmentä vuotta, koska kuivauskapasiteettia on tarvittu lisää. Uusi biolämpölaitoksemme mahdollistaa kuivaamon laajentamisen, kertoo Pölkky Oy:n teknillinen johtaja Antti Virranniemi, jonka mukaan investointipäätöstä tehtäessä valinnassa olivat mukana kaikki vaihtoehdot.
Vesa Moilanen
Pinja-hanke hakee pieniläpimittaiselle puulle jatkojalostusmenetelmiä ja markkinoita
Itä-Suomen läänin luoteisosassa, Savon, Kainuun ja Pohjanmaan rajamailla sijaitseva Kiuruvesi on vahvasti kehittänyt puun jatkojalostusta ja edesauttanut uusien puunjalostusyritysten syntymistä yrityshautomotoiminnan kautta.
Puuyrityshautomon toiminta-ajatuksena on ollut luoda ympäristö, jossa yritystoimintaa aloittava ja kehittävä yritys voi hankkia yrittämisen tietoja ja taitoja sekä samalla palautteen ohjaamana kehittää yritystoimintaansa ja tuotteitaan liikeideansa pohjalta. Hautomon kautta yrityksille on tarjoutunut mahdollisuus verkottumiseen saman alan yritysten kanssa. Puuyrityshautomo on tarjonnut määräaikaista hautomotilaa sekä koneita ja laitteita vuokralle puualan yrittäjille.
Yrityshautomotoiminnan jatkumona on jo parin vuoden ajan ollut käynnissä alueellinen kehittämishanke Pinja, joka paneutuu pienpuun jalostamiseen piha- ja ympäristörakentamiseen soveltuvaksi. Kiuruveden kaupungin hallinnoiman hankkeen välityksellä vauhditetaan yritysten kehittymistä ja kasvua.
- Tarkoituksena on synnyttää uutta puualan osaamista, jossa ympäristömyönteisyydellä ja uusien innovaatioiden hyödyntämisellä on tärkeä rooli. Hanke kasvattaa markkinoiden tuntemusta, jonka myötä puuteollisuuden ajatusmalli siirtyy raaka-ainetuotannosta markkinoita ja asiakkaita palvelevaan toimintatapaan, toteaa hankevastaava Markus Ojanlatva.
Vesa Moilanen
Suurelementtilinja käyttöön Jukka-talojen valmistuksessa
Jukka-taloja valmistava Pyhännän Rakennustuote Oy on ottanut käyttöön valmistaloteollisuudessa uutta, täysin teollista tuotantoteknologiaa edustavan tehtaan Pyhännällä. Tehdasinvestointi kaksinkertaistaa Jukka-talon suurelementtituotannon ja sen arvo on noin 3,2 miljoonaa euroa.
Tehdasinvestoinnin perusta on omakotirakentamisen lisääntymisestä johtuva kysynnän kasvu, johon Jukka-talo haluaa omalta osaltaan vastata. Kaikkiaan Pyhännän Rakennustuote Oy valmistaa vuodessa noin 1.200 pientaloa, joista suurelementtien osuus ennen uutta tuotantolinjaa on ollut 200 taloa.
- Jukka-talon suurelementtien rakennetta on samalla kehitetty. Innovaatioita ovat seinän eristyskykyä parantava lämpörunko, sisäpuolen kaksoislevytys, joka parantaa kiinnitettävyyttä ja ääneneristystä, yhtenäinen, hengittävä tuulensuojakangas ja täysin uusi, vapaa elementtien sähköasennusjärjestelmä, toteaa Pyhännän Rakennustuote Oy:n toimitusjohtaja Mikko Huhtala, jonka mukaan omakotitalotuotantoon tarvittiin lisää kapasiteettia.
- Omakotitalorakentamisen kasvun oletetaan olevan sellaista, että vuositasolla se kasvaa nykyisestä 16.000 omakotitalosta 20.000 omakotitaloon vuoteen 2010 mennessä. Ihmiset haluavat talonsa luovutukseen yhä valmiimpana, ja suurelementti on konsepti, jolla päästään entistä valmiimpaan ratkaisuun. Tämän vuoden talotuotannostamme parisataa taloa menee suurelementteinä. Suurelementtitehdas ei palvele pelkästään suurelementtitalojen valmistusta, vaan tekee vajaaseen tuhanteen pienelementtitaloon päätykolmioelementit, hän jatkaa.
Vesa Moilanen
Salpaterä Oy investoi järeään hiomakoneeseen
Hollolassa toimiva Salpaterä Oy on uudistanut konekantaansa ja on ottanut käyttöön yritykselle
räätälöidyn Corvus GDS 650 5-akselisen CNC-ohjatun profiilihiomakoneen, joka on suurin ja
tehokkain Suomeen toimitettu Schneeberger CNC-hiomakone. Salpaterä Oy:lle hiomakoneen toimitti
Oy Sawcenter Ab. Koneen hiomapään moottorin teho on 26 KW sadan prosentin jatkuvassa käytössä, hiomalaikan maksimi halkaisija on 300 mm ja koneella on painoa 10.000 kg.
- Uuden koneen avulla pystymme palvelemaan asiakaskuntaamme huomattavasti entistä paremmin.
Kone antaa entistä monipuolisemmat mahdollisuudet terien valmistukseen paremman laadun ja
tarkkuuden sekä nopeuden ansiosta. Myös terien kestävyys paranee, kun pystymme käyttämään
profiloinnissa jopa 300 mm:n hiomalaikkaa. Tämä antaa terälle huomattavasti pidemmän kestoiän ja
terän leikkuusärmästä saadaan kestävämpi, kertoo Salpaterä Oy:n toimitusjohtaja Jorma Tainio, jonka
mukaan yritys on koko 27 vuoden toimintansa ajan parantanut ja uusinut konekantaansa. Yrityksen
toiminnan pääpaino on ollut uusien terien valmistuksessa, jonka lisäksi on jatkuvasti tehty terien
teroitusta. Suurin osa yrityksen valmistamista teristä menee höyläämöille, ikkunatehtaille ja huonekaluvalmistajille.
Vesa Moilanen
Muita juttuja:
- CNC-Team toimitti Järvenpään ammattiopistolle työstökeskuksen
- Koivuiset kylpyhuonekalusteet TA-Kalusteen erikoisosaamista
- Metsäteollisuus energiakysymysten äärellä
- Helat hallinnassa
- Ammattina konemyyjä sarjassa Matti Asumus
- Vuoden yritykset puusepänteollisuudessa vv. 1999-2006
- Ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilökunta Raision Puuseppien menestystekijänä
- Etelä-Pohjanmaan metsäkeskus työskentelee laajasti alueensa metsätalouden hyväksi
- Puuseppämestarien syksy
- Parwood tekee ideasta puutuotteen