|
 |
UUTISIA
2-3/2006
|
Kuusi vuosikymmentä puualan tuotantoa Sievä-Sisusteella
Sievä-Sisuste aloitti työnsä 60 vuotta sitten vuonna 1946, omakotitalon kellarissa Lahden Metsäpellossa. Sievä-Sisuste Oy:n toimitusjohtaja Markku Sieväsen isoisä Lauri Sievänen oli tullut rintamalta ja alkanut tehdä tavaraa, josta oli tuohon aikaan kova pula, tuotteita keittiövispilöistä lähtien. Lauri Sievinen aloitti yritystoiminnan yksin vuosina 1944-1945, ja yhtiön katsotaan alkaneen virallisesti 18.2.1946, jolloin yritykseen palkattiin ensimmäinen työntekijä.
Tuotteina olivat julkisten tilojen kalusteet sekä visakoivuiset vieraskirjojen ja albumien kannet. Vuonna 1952 yritys muutti uusiin tiloihin ja aloitti sarjahuonekalujen valmistuksen. Vuonna 1954 alkoi sänkyjen valmistus, josta muodostui pian yrityksen päätuoteryhmä.
Kaksi vuosikymmentä Sievä-Sisuste Oy kehittyi ja kasvoi. Vuonna 1973 perustettiin vientiyhtiö Finn-Salpaus Oy hoitamaan tuotteiden ulkomaan markkinointia. Voimakkaan laajenemisen myötä uusien, ajanmukaisten toimitilojen tarve kasvoi. Vuonna 1974 yritys siirtyi Hollolaan, Salpakankaalle uuteen tehdaskiinteistöön. Tehdasta laajennettiin vuosina 1980 ja 1985. Sievä-sisuste Oy ja Finn-Salpaus Oy toimivat tälläkin hetkellä näissä tiloissa Hollolan ja Lahden rajan läheisyydessä Tiiriskankaantiellä.
Vuonna 2006 syntyy 40 henkilön voimin, 10.000 neliömetrin tiloissa kolmen miljoonan euron liikevaihto, joka valtaosin muodostuu vientikaupasta. Tämän tekee mahdolliseksi Sievän kuuden vuosikymmenen ja kolmen sukupolven kokemus.
- Alkuvaiheessa tuotannossa oli keskitytty aikuisten makuuhuoneiden kalustamiseen eli lähinnä sänkyihin, nimenomaan parisänkyihin, yöpöytiin ja lipastoihin. 1990-luvun alun laman myötä parisänkymarkkinoista katosi puolet, ja sen jälkeenkin runkopatjat ja jenkkisängyt ovat tulleet muotiin, kertoo Markku Sievänen, jonka mukaan tällä hetkellä suurin osa tuotannosta on lasten ja nuorten sänkyjä, kaappeja, pöytiä, tietokonetasoja ja -pöytiä. Toisena tukijalkana ovat toisenlaiset säilytyskalusteet eli lipastot, vitriinit ja tv-tasot, mutta näiden osuus ei ole kovin merkittävä, ehkä 10 prosentin luokkaa tuotannosta.
- Viilutettua tuotetta ei kovin paljon mene tänä päivänä, ja viilutettu on keskittynyt lähinnä komeroihin. Meillä tuotanto sallii aika järkevästi käyttää sekä massiivipuuta että levytavaraa. Levytavarassa on sekä lastulevyä eli huonekalulevyä, MDF-levyä ja kovalevyä, kovainsuliittia, eli kaikkiin näihin on työstömahdollisuus.
- Viitisen vuotta sitten lopetimme pitkän puutavaran ostamisen ja kuivaamisen. Jos raaka-aineessa kyse on männystä, ostamme liimalevyä, joka paloitellaan ja tehdään tuotteet siitä. Koivusta meille tulee aihioita ja myös valmiita liimalevykansia lähinnä lipastoihin, jatkaa Sievänen, jonka mukaan vuonna 1982 alkoi lasten ja nuorten tuotteiden tekeminen. Painopiste onkin muuttunut niin, että nyt yrityksen tuotannosta valtaosan muodostavat juuri lasten ja nuorten kalusteet.
- Näissä tuotteissa lähin kilpailija on Tanskassa, joka on myös suurin vientimaamme. Vaikka Euroopan laajuisesti on ollut aika hiljaista huonekalupuolella, Suomessa markkinat vaikuttavat aika hyvältä ja ovat kasvaneet aika nopeasti, hän jatkaa.
Lue lisää lehdestä!
Metsäteollisuuden uusi toimitusjohtaja Anne Brunila puuteollisuuden mahdollisuuksista:
Puun jatkojalostukseen rohkeutta ja luovuutta
Metsäteollisuus ry:stä julkisuudessa oleva kuva syntyy usein kolmen suurimman yrityksen paperinjalostuksesta. Puutuoteteollisuus on jäänyt vähemmälle huomiolle, mutta siellä on uuden toimitusjohtaja Anne Brunilan mukaan paljon mahdollisuuksia. Wood Focus on omalta osaltaan ollut aktiivinen toimija ja näkyvyys on tullut sitä kautta. Brunila pitää eurooppalaisen standardoinnin tärkeyttä puutuotepuolelle edellytyksenä tuotteiden menekille.
Valtiovarainministeriön kansantalousosaston ylijohtajan paikalta vuoden alussa Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtajaksi siirtynyt 48-vuotias kauppatieteen tohtori Anne Brunila katsoo metsäteollisuutta ekonomistin silmin. Hän on huolissaan siitä miten Suomea listataan maailman kilpailukykyisimpien maiden joukkoon ja kuitenkin huipputekniikan suhteellinen osuus viennistä ei kuitenkaan ole kasvanut. Suomessa on huipputeknologia ja korkeatasoinen tutkimus ja tuotekehitys, mutta tuotteita ei silti synny vietäväksi. Hänen mielestään kone- ja laitekantaa ei uusita ja laajenneta täällä ja siksi tuottavuuskehitys on ollut heikkoa.
Brunila sanoo, että Suomessa pitäisi nyt kiinnittää huomiota siihen mihin panostuksia sijoitetaan. Miten niillä synnytetään uusia tuotteita, joista saadaan kunnollinen hinta. Muotoilun ja designin avulla voidaan myös rakentaa uusia kilpailuetuja. Meillä pitää olla tarjota jotakin enemmän. Meillä pitää olla tarjota muutakin kuin teknisiä ominaisuuksia tai hyvää markkinointia. Ihmiset haluavat yhä enemmän esteettistä ja käytännönläheistä muotoilua, sanoo Brunila.
Puun käytön lisäämisen mahdollisuus on vaatinut erilaisia kampanjoita ja nyt sitä on saatukin jo lisättyä, mutta jatkossa tiedotusta puun mahdollisuuksista on jatkettava. Puun edut tulevat hyvin esille mm. rakentamisessa kun puhutaan rakennusten suorituskyvystä. Ympäristöystävällisenä materiaalina puulla on kaikki hyvät ominaisuudet, joten sen käyttöä voidaan lisätä huomattavasti rakentamisessa ja sisustamisessa.
- Maailmalla on varmasti asiakkaita, jotka arvostavat hyvää muotoilua puutuotteissa mm. huonekaluissa. Pienenä maana me emme tarvitse niin hirveitä määriä tuotteita, pienetkin markkinat riittävät meille, sanoo Brunila ja lisää esimerkiksi mm. Lappsetin, joka on löytänyt oman markkinarakonsa ja kehittänyt tuotteensa pitkälle.
Artikkeli kokonaisuudessaan lehdessä.
Prosoft Oy toi ruotsalaiset porrasohjelmistot Suomeen
Alajärveläinen Hetplan Oy vaihtaa huonekalut portaisiin
Lahtelainen Prosoft Oy aloitti StairCon-porrasohjelmistojen maahantuonnin vuoden alussa. StairCon ohjelmisto on ruotsalaisen pörssiyhtiön Consultec Ab:n huipputuote, jonka Suomen toiminnot ovat siirtyneet Prosoftin vastuulle. Ohjelmistosta on nyt valmistunut suomenkielinen versio ja ensimmäinen Prosoftin toimittama porrasohjelmisto asennetaan Alajärvelle Hetplan Oy:n tuotantotiloihin.
Prosoft Oy:n toimitusjohtaja Tomi Kuusisto on toiminut alalla pitkään ja ottaa uuden haasteen vastaan luottavaisena.
StairCon porrasohjelmiston suomenkielinen versio helpottaa sen käyttöä huomattavasti. Ohjelmisto toimii Windows käyttöympäristössä ja sitä voidaan laajentaa tarpeen mukaan. Portaiden suunnittelun lisäksi ohjelmisto voidaan integroida myös valmistukseen StairConin CNC-modulilla. Tomi Kuusiston mukaan ohjelmisto toimitetaan asiakkaalle kokonaispakettina.
Ohjelma tarjoaa myös kustannusten ja tarjousten laskennan. Sen tietokanta on käyttäjän määriteltävissä. Lisäksi käytössä on DXF- ja 3D-kuvien tiedonsiirtomoduli sekä portaan kuormitusmoduli, josta on tulostettavissa kuormitusraportit annettujen arvojen perusteella. Ohjelman avulla voidaan suunnitella kaikki perusportaat: suorat, L-portaat, U-portaat, S-portaat sekä kierreportaat. Jokaista perusmallia voidaan myös muokata, jolloin portaan muoto ei ole este.
Hetplan Oy
Hetplan Oy on alajärveläisen Timo Ojalan vuonna 1990 perustama perheyritys, joka työllistää 2-3 omaa työntekijää sekä useita sopimusvalmistajia. Hetplanilla on Alajärven teollisuusalueella omat noin 1 000 m²:n tuotantotilat. Yrityksen tuotevalikoimasta löytyvät niin omakotitalojen, koulujen kuin julkisten tilojen erilaiset kalusteet. Suurimpia asiakkaita ovat Setele ja Kotipizza, johon Hetplan on valmistanut kaikki myymäläkalusteet. Toimitusjohtaja Timo Ojalan mukaan huonekaluteollisuuden tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin hyvät.
Timo Ojala uskoo, että portaiden valmistukseen on Etelä-Pohjanmaan alueella juuri nyt oiva markkinarako.
Uutta porrasohjelmistoa ollaan juuri asentamassa Hetplanin tuotantotiloihin ja varsinainen porrasvalmistus käynnistyy lähiaikoina. Timo Ojala uskoo vahvasti uuteen tuotteeseensa.
Puusammon pintakäsittelylinjalla valmiudet moneen tarpeeseen
Savonlinnassa toimivalla, Itä-Savon koulutuskuntayhtymään kuuluvalla Puusammolla on aika täydelliset valmiudet puusepänteollisuuden tarpeisiin. Oikeastaan hyvinkin monipuolisesti, sekä levytavaran että massiivipuutavaran puolella, sillä oikeastaan mikään ei jää koneiden suhteen tekemättä. Tehokkaimmillaan Puusampo on pintakäsittelyssä, CNC-tekniikassa ja paloittelussa.
Pintakäsittelylinjalla pystyy ajamaan vesiohenteiset, liuotinohenteiset ja UV-tuotteet, petsit, lakat ja maalit. Vieressä on telalinja, jolla pystyy tekemään ns. kevytspaklausta, pohja- ja pintalakkausta sekä pohja- ja pintamaalausta tasopinnoille.
- Meillä on myös normaali ruiskukaappi, jossa voi korkeapaineruiskulla ruiskuttaa normaaleja lakkoja, maaleja ja petsejä. Vastaavasti myös pulverimaalaus eli polttomaalaus onnistuu, kertoo Puusammon projektipäällikkö Pekka Malinen, jonka mukaan pintakäsittelyssä on kaiken kaikkiaan Puusammolla ollut hieman yli 1.000 tehtäväksiantoa puu- ja pintakäsittelypuolella.
Puusammon pintakäsittely työllistää 1-4 henkilöä linjan pyöriessä. Työhön osallistuu myös opiskelijoita Itä-Savon koulutuskuntayhtymän puutekniikan osastolta. He ovat oppimassa käytännön työtä, josta he myöhemmin suorittavat työssä oppimisen näytön.
- Kaikessa tuossa työssä lähtökohtana on oppiminen. Opiskelijoiden pitää jossakin vaiheessa osata käynnistää linja, säätää se, ajaa sillä ja osata pysäyttää. Se on yksi työssä oppimisen näytön tavoite pintakäsittelyssä. Aivan samoin on myös CNC-tekniikassa ja paloittelukeskuksessamme. Meillä ohjaavat puusepät ovat käyneet työopastajakoulutuksen eli työpaikkaohjaajakoulutuksen. He ovat hyviä ammattimiehiä ja siirtävät tiedon sitten oppilaisiin käytännön työtä varten. Sillä taipaleella ollaan alussa, mutta hyvältä näyttää, sillä oppilaat ovat tyytyväisiä. Tämä motivoi oppilaita, kun he tekevät oikeita töitä ja tuotteet tulevat oikeaan käyttöön.
Puusammon liikeideana on puutuotealan kehittäminen ja koulutus. Puusampo valmistaa hyvin paljon uniikkituotteita ja esimerkiksi pintakäsittelyssä paljolti rahtityötä. Projektipäällikkö Malisen mukaan tehokas paloittelukeskus ja tehokas pintakäsittelyosasto tuovat kilpailukyvyn.
Nykyisellään Puusampo toimii valtaosin osana Savonlinnan seudun yritysten verkostoa liittyen lähinnä rakentamiseen ja sisustamiseen.
Projektipäällikkö Pekka Malisen mukaan vahaaminen ja öljyäminen pintakäsittelyssä ovat joidenkin sydäntä lähellä, joskaan nämä eivät vielä ole lyöneet itseään läpi siinä määrin kuin olisi luultu. Puusammolla on käytössään myös kuumavaharuisku ja isollakin pintakäsittelylinjalla pystyy ajamaan öljyä. Kalvopinnoittamisen Malinen näkee tulevaisuudessa voimakkaasti tulevana asiana.
- Yleensä nykyisin ne ovat yksinomaan PVC-pinnoitteisia tuotteita, joista tulee poltettaessa ympäristölle vaarallisia aineita. Ainakin Saksassa ja Japanissa käytössä on PET-kalvoa, jota Suomessa on kokeiltu metallilla. Puutuotteissa tiettävästi Isku käyttää sitä, mutta laajamittaisempi tutkimus ja kehitystyö ovat tekemättä. PET-kalvo on samaa muoviainetta kuin esim. kierrätyspullot, jotka voi polttaa vaikka takassa, niistä tulee vain vettä ja vesihöyryä, sanoo Malinen, joka arvelee nykyisellään keittiökalusteiden ovista 75 % olevan kalvopinnoitettuja ovia.
Taitaja 2006 Tampereella, ammattiin opiskelevan nuorison suurtapahtuma
Taitaja 2006 ammattitaidon SM-kilpailut järjestettiin tammikuun lopulla Tampereen messukeskus Pirkkahallissa. Kilpailun neljäänkymmeneen lajiin osallistui yli kolmesataa kilpailijaa. Katsojia oli kolmen päivän aikana lähes 38000. Kilpailutapahtuman oheen oli samanaikaisesti järjestetty AVOin Futurekoulutusmessut. Taitaja 9-kilpailun finaali toteutettiin samassa yhteydessä.
Kilpailujen merkittävänä tavoitteena on eri ammattialojen tunnetuksi tekeminen ja kädentaitojen arvostuksen lisääminen. Suuri osa kilpailua seuraamaan tulleista olikin toisen asteen opiskelijoita sekä peruskoulun 9-luokkalaisia. Kilpailun järjestelyjen päävastuun Skills Finland ry oli myöntänyt Tampereen kaupungille. Tampereen kaupungin ylläpitämä ammattiopisto yhdessä Pirkanmaan Taitokeskuksen sekä Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen kanssa toteuttivat mittavan tapahtuman. Erilaisissa järjestelyissä oli lisäksi Tampereen ja lähiseudun muita oppilaitoksia.
Taitaja-ammattitaidon SM-kilpailu
Taitaja-kilpailuun voivat osallistua kaikki kilpailuvuonna 20 vuotta täyttävät ja sitä nuoremmat ammatillisessa peruskoulutuksessa, joko oppilaitoksessa tai oppisopimuksella opiskelevat. Kilpailijat valitaan SM-finaaliin aluekilpailujen kautta. Osallistujia voi olla parhaimmillaan liki pari tuhatta. Yrityksille kilpailutapahtumat ovat oiva tilaisuus katsastaa maan parhaita osaajia. Niinpä yritykset ovatkin kiitettävästi osallistuneet eri lajien tukemiseen. Sponsorointitapoja on useita. Suoranaisen rahallisen tukemisen lisäksi yritykset sponsoroivat antamalla kilpailuissa tarvittavia välineitä lajien käyttöön. Myös lajikohtaisten palkintojen asettaminen on toiminut kiitettävästi, kertoivat useat lajivastaavat.
Uutta ja ajankohtaista Puuteollisuusyrittäjissä
Yli 500 jäsenyrityksen Puuteollisuusyrittäjät osoittaa jälleen olevansa lauseen "jäsenyys Puuteollisuusyrittäjissä on investointi sellaisen toimialaamme koskevan tiedon lähteelle, jollaista ei muualta löydy" arvoinen. Jäsenmaksu ei ole kuluerä, vaan korvaus jäsenyyteen sijoittamisesta.
* * *
Vuonna 2005 Puuteollisuusyrittäjiin liittyi 30 uutta jäsentä. Se jos mikä kertoo järjestön kyvystä palvella jäseniään ja ajaa heidän yhteiskunnallisia etujaan.
* * *
Viikon yhdistetylle työ-, opinto- ja virkistysmatkalle Italiaan lähtee toukokuussa lähes 50 osanottajaa. Matkan aikana tutustutaan luonnollisesti Xylexpo- ja Sasmil-messuihin, mutta ohjelmassa on myös kaksi muuta yrityskäyntiä. Niiden kohteet on tällä kerralla valinnut Projecta Oy.
Maaliskuun alussa ryhmästämme vapautui pari-kolme peruutuspaikkaa, joten vielä tämän lehden ilmestyessä kannattaa soittaa (09) 2292 2977, onko niistä jokin jäljellä.
* * *
Lokakuussa 2005 järjestön jäsenistä koottu 60-henkinen ryhmä vieraili Pietarissa, josta palatessa jokainen mukana ollut vakuutti odotusten täyttyneen 130-prosenttisesti.
Vierailusta modernissa keittiökalustetehtaassa First Furniture Factory'ssä muodostui matkan ehdoton kohokohta.
* * *
Vuoden 2006 Yritys Puusepänteollisuudessa valitaan arvovaltaisen ja edustavan raadin toimesta huhtikuussa. Lignum Fennicum -kiertopalkinnon saaja julkistetaan Jyväskylässä 5.5.2006.
* * *
Samassa tilaisudessa julkistetaan myös uusimman suhdannebarometrin tulokset.
13 vuoden kokemuksella laadittava suhdannekatsaus antaa selkeän kuvan toimialamme ajankohtaisesta tilanteesta - jokaisen neljän sektorin näkökulmasta ja erikseen vienti- ja kotimarkkinayritysten näkökulmasta sekä vielä investointeja tehneiden ja lisää henkilökuntaa palkanneiden yritysten näkökulmasta.
* * *
Ikkunajaoston Turussa lasimessujen aikaan pidetty palaveri saatetaan jälkeenpäin muistaa siitä, että palaverissa pantiin alulle uuden PS-ikkunan suunnittelu.
Palaverissa vieraili Liisa Rautiainen VTT:stä kertomassa uutiset CE-merkinnästä ja viiden EU-maan yhteistyönä käynnistyvästä ECWINS-projektista. Myös ikkunoiden energialuokitus herätti vilkkaan keskustelun palaverissa.
* * *
Erikoiskalustejaosto pääsi omassa, Espoossa pidetyssä palaverissaan eteenpäin EK-yritysten auktorisointia koskevassa projektissaan.
* * *
Huonekalujaostoon kuuluvat yhdeksän jäsenyritystä esittäytyvät yhteisosastolla Lahden Furniassa maaliskuun lopulla. 16 eteläpohjalaista jäsenyritystämme esiintyi WINCENTin julkaisemassa huonekalualan Cataloguessa, jota jaettiin ensimmäisen kerran Tukholman huonekalumessuilla.
Huonekalujaosto on mukana myös Seinäjoella syyskuussa. Samaan aikaan käynnistyy myös syyskuun 2007 Habitare-yhteisosaston markkinointi.
* * *
Puusepänteollisuuden omasta toimiala- eli TOL-luokasta keskusteltiin vuoden 2005 mittaan.
Muun muassa toimialan tilastointi saisi aivan uutta potkua, kun tällainen uudistus näkisi päivänvalon koko toimialan yhteisin ponnistuksin.
Myös puusepänteollisuuden tarve imagonsa elvyttämiseen saisi vauhtia tästä uudistuksesta.
* * *
Puuteollisuusyrittäjät palvelee jäseniään myös yksilöllisesti, ylivoimaisesti tärkeimpinä
muotoinaan laaja jäsentiedote kolmen viikon välein ja järjestön oman lakimiehen antama TES- ja lakineuvonta.
Tervetuloa Puuteollisuusyrittäjiin!
Puuteollisuusyrittäjät r.y. Mauno Rintala, Toiminnanjohtaja,
Puh. 09-229 229 77, 050-3504577
mauno.rintala@puuteollisuusyrittajat.fi,
www.puuteollisuusyrittajat.fi, Fax. 09-622 5126
Puuntyöstö-messuilla kohtaavat puusepät ja professorit
Puusepän- ja rakennuspuusepänteollisuus sekä mekaaninen puunjalostusteollisuus kokoontuvat jälleen Lahdessa lokakuun 18. - 21. päivinä pidettäville puuntyöstöalan suurimmille kotimaisille erikoismessuille. Puuntyöstö 2006 messut tulevat laajentumaan entisestään niin näyttelypinta-alan, kansainvälisyyden kuin ohjelmallisen sisällönkin suhteen. Yrittäjien ja yliopistojen välisen yhteistyön kehittäminen on yksi messujen uusista teemoista.
Puuntyöstö 2006 messuilla alan ammattilaisten on mahdollista kohdata teknillisen yliopiston puuntutkimuksen professorit ns. Yliopisto Caféssa, joka sijoitetaan puuteollisuusyrittäjien yhteisosaston, koulutusvaihtoehtojen ja alihankintapörssin keskelle. Yliopisto Cafén pöydissä ei kysellä tittelien perään vaan kaikkien tavoitteena on alan ja yksittäisen yrittäjän toiminnan kehittäminen. Pyrkimyksenä on luoda yliopiston ja yrittäjien välisiä sidoksia tutkimuksessa ja tuotekehityksessä ja näin edesauttaa pk-sektorin yritysten toimintaa.
Messujen yhteydessä toteutettavan rekrytointikampanjan tavoitteena on tuottaa alan koulutuksesta, työpaikoista, palkkauksesta, etenemismahdollisuuksista sekä työkuvauksista loogisesti etenevä kirjanen, messuosasto, internetissä hyödynnettävä materiaali sekä tiedotuskampanja. Puuntyöstö 2006 -messujen ohjelmassa on myös sukupolvenvaihdosseminaari.
Uusi tärkeä teema puuntyöstöalan tapahtumassa on myös alihankintapörssi, jossa pk-yrityksille tarjotaan pienosastoja. Ko. näyttelyyn osallistuvalle yritykselle suunnitellaan ja valmistetaan osastolle sijoitettava mainostaulu yrityksen tarjoamista tuotteista tai tuoteryhmistä ja konekapasiteetista sekä osaamisesta. Nämä tiedot tiivistettynä tulevat olemaan myös näyttelyluettelossa. Alihankintapörssiin voivat osallistua myös pienet aihiovalmistajat.
Lahden uusi messuhalli käytössä
Menestyvän yrityksen toiminnan tärkeä osa-alue on tehdaslogistiikka. Syksyllä 2006 käyttöön otettava Lahden Messujen uusi messuhalli luo tälle näyttelyosiolle loistavat tilat esitellä tuotteita 11 metriä korkeassa hallissa. Messuilla esitellään tehdasalueen kuljetuskalustoa, varastointi- ja merkintäjärjestelmiä sekä pakkaustekniikkaa.
Uuden hallin kokous- ja koulutustilat parantavat merkittävästi niin näytteilleasettajayritysten kuin messujärjestäjänkin mahdollisuuksia tarjota tapahtuman aikana erilaisia koulutustilaisuuksia ja tietoiskuja. Oheisohjelmassa tullaan käsittelemään mm. puu-muovikomposiittien valmistustekniikkaa, viennin onnistuneita ratkaisuja ja pelletointia.
Tässä lehdessä myös mm.:
• Suuri puuntyöstökonetapahtuma Puukone 2006 Turun seudulla
• Xylexpo/Sasmil maailmanlaajuiset puuntyöstökoneiden ja huonekaluteollisuuden messut
• Thaimaasta Raisioon Awutekin luottomyyjäksi
• CNC-Teamin asiakasryhmä vieraili SCM Groupissa
• Optodyne-lasermittauksella koneen tarkkuusvirheet kuriin
• Puualan ammatillinen koulutus Saksassa, osa 2 (jatkoa viime numerosta)
• Lahden Laatukaluste tekee kiintokalusteita