|
 |
UUTISIA 4/2004
|
PUUNTYÖSTÖKONEKAUPALLA VALOISAT NÄKYMÄT
Teknisen kaupan liiton puuntyöstökonejaostoon valittiin keväällä uusi puheenjohtaja.
Woodworking Puuntyöstö lehti haastatteli uutta puheenjohtajaa, Pasi Vuohelaista.
1. Teknisen kaupan liiton puuntyöstökonejaoston puheenjohtaja Pasi Vuohelainen Projecta Oy:stä; keväällä pidetyssä kokouksessa Teidät valittiin liiton puheenjohtajaksi. Mitä kuuluu jaoston puheenjohtajan tehtäviin?
Yhteydenpito alan sidosryhmiin, messutoimintaan liittyvät järjestelyt,markkinatilanteen ja -ilmiöiden seuranta, hyvän liikemiestavan edistäminen toimialalla ja kokouksien valmisteleminen.
2. Montako jäsentä Suomessa kuuluu puuntyöstökonejaostoon ja onko jäseniä tulossa lisää?
Jäseniä on tällä hetkellä seitsemän; Awutek Oy, Eurotec Oy, Fagimex Oy,Machinery Oy, Penope Oy, Tekma Oy ja Projecta Oy. Tavoitteenamme on saada jäseniksi kaikki päätoimijat tällä toimialalla jotka täyttävät jäsenyyskriteerimme.
3. Tullitilastojen mukaan puuntyöstökoneita on mennyt kaupaksi v 2003 n. 6-10% enemmän, kuin edellisenä vuonna. Minkä tyyppisiä ja mikä tuotannon ala on investoinut 2003 eniten konekantansa uudistamiseen?
Kasvu on syntynyt kasvaneista investoinneista sahaukseen, poraukseen, CNC-työstöön ja reunalistoitukseen. Eniten investointeja on tehnyt rakennuspuusepänteollisuus.
4. Tämän vuoden alkuvuoden aikana yritykset ovat investoineet CNC-työstökeskuksiin ym. koneisiin runsaasti, kuinka paljon? Onko määrä suurempi kuin edellisenä vuonna, ja paljonko prosenteissa?
Tarkkoja prosenttilukuja on vielä mahdoton sanoa, mutta jäsenten tilauskantaa voi luonnehtia hyväksi.
5. Sanotaan, että yhteistyö on voimaa, millä tavalla jaoston jäsenet keskenään, alan lehdistön ja sidosryhmien kanssa toimivat yhteistyössä?
Näkyvin yhteistyömuoto on markkinointi. Jäsenet järjestävät yhdessä konenäyttelyitä ja Lahden Puuntyöstö-messuilla jaosto on messujen järjestäjänä. Lehdistössä Woodworking-lehti on valittu pääyhteistyökumppaniksi, jotta esimerkiksi toimialaa koskevat lainsäädännön muutokset saadaan paremmin esille.
6. Alan tärkeimmät messut ovat toukokuussa Milanossa ja lokakuussa Lahdessa. Minkälaiset odotukset jäsenistöllä on messujen osalta?
Milanon messut ovat muuttuneet Välimeren alueen messuiksi. Viime messuilla jopa suurimmat italialaiset valmistajat olivat poissa, samoin saksalaisetovat vähentäneet osallistumistaan. Holz Handwerk -messut Saksassa on jo kävijämääriltään Xylexpoa suurempi. Nykyiset messuhallit ovat epäkäytännölliset. Vuoden 2006 messuille valmistunevat uudet hallit, nähtäväksi jää saadaanko kehityssuunta muutettua. Lahden messut 13.-16.10. ovat jäsenyrityksillemme tärkein messutapahtuma, johon tullaan panostamaan paljon. Pystymme esittelemään messuilla paljon uutuuksia alan toiminnan kehittämiseksi ja uskomme, että kävijäennätykset rikotaan.
7. Tulevaisuuden näkymät puuntyöstökonekaupassa?
Näkymät ovat valoisat, alan johtavat yritykset ovat panostaneet automaatioon ja tehokkuuden parantamiseen, joilla Kiina-ilmiö saadaan torjuttua. Osaaminen tuotannossa on Suomen puuteollisuudessa huippuluokkaa. Vaatimukset osaamisen kehittämiseen ja parempiin jälkimarkkinointipalveluihin kasvavat puuntyöstökonemaahantuojia kohtaan.
Johtavat yritykset tekevät tällä hetkellä rajusti töitä näillä alueilla palvellakseen suomalaista puuteollisuutta entistäkin paremmin.
Hahlella 40. toimintavuosi
Kodeissa huomio keittiöihin
1964 perustetusta kaluste- ja huonekaluteollisuuden hela- ja tarviketoimittajasta on kasvanut monipuolinen puuseppien ja kalustevalmistajien yhteistyökumppani. Hahle tarjoaa laajan valikoiman ovia, tasoja, ja heloja sekä runsaan valikoiman keittiön lisätarvikkeita. Nykyisellään Hahle-ryhmässä työskentelee 110 ihmistä ja tämän vuoden liikevaihdoksi toimitusjohtaja Pekka Tanninen ennustaa 18 miljoonaa euroa. Tulevaisuuteen hän katsoo optimistisesti, mutta on sitä mieltä, että meidän suomalaisten on kasvavassa EU:n yhteisössä parannettava palveluasennettamme.
Tanninen kertoo Hahlen vanhimman edustuksen olevan vuodelta 1968 itävaltalainen Blum, joka tarjoaa saranat, metallilaatikot ja mekanismit. He tavoittelevatkin sekä päämies- että asiakassuhteissa pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita. Kuluttajat eivät välttämättä tunne Hahlea, vaikka melkein joka keittiöstä löytyy joku tuote, sillä Hahlen suurin volyymi menee suoraa keittiötehtaiden kautta. Tuotteita myyvät toki myös jotkut jälleenmyyjät.
Keittiöön satsataan nyt koko Euroopassa, ilmeisesti maailman tapahtumat saavat ihmiset varustamaan kotejaan yhä paremmin toimiviksi ja keittiö on aina ollut kodin sydän. Sitä se on edelleenkin ja nyt halutaan sen olevan myös hyvin toimiva. Tanninen kertoo tutkimuksesta, jossa auton hankinnan jälkeen perheiden toivelistalla oli keittiö ja sen toimivuuden parantaminen. Kalusteiden innenleben eli ”sisäelämä” on tullut tärkeämmäksi kuluttajien mielessä ja keittiöiden toimivuuden suunnitteluun satsataan ja ruoan valmistukseen kiinnitetään enemmän huomiota. Keittiössä tehdään ystävien kanssa yhdessä ruokaa ja silloin se pitää olla myös toimivana tilana.
Heinolan Sahakoneet Oy avaa idänsahakaupan
Suuret sahakokonaisuudet tilataan nyt Venäjältä
Suomalaiset mekaanisen puunjalostuksen teknologiayritykset elävät jännittäviä hetkiä. Suuret sahalaitoshankkeet odottavat itärajan takana. Venäläiset sahat ovat ryhtyneet suunnittelemaan ja rakentamaan suuria kokonaisuuksia. Suomalaisille toimittajille alkavat pian kiireiset päivät.
Suomessa alan johtaviin laitetoimittajiin kuuluva Heinolan Sahakoneet Oy on saanut uutta jalansijaa Venäjän-markkinoilla. Laajat idänmarkkinat ovat avautumassa jälleen ja uudet sahahankkeet ovat olleet voimakkaassa kasvussa, kertoo Heinolan Sahakoneet Oy:n toimitusjohtaja Priit Raud.
Heinolan Sahakoneilla on kymmenien vuosien Venäjän-kokemus. Toimitusjohtaja Raud kertoo, että aika on muuttanut idän laitoskaupan luonnetta.
- Tänään Venäjällä kaivataan erityisesti kokonaisuuksien hallintaa, prosessiosaamista. Samalla kun länteen, esimerkiksi Ruotsiin, toimitetaan sahalaitoksiin osa-alueita, Venäjälle kysytään laajoja kokonaisuuksia, linjoja ja laitoksia.
Priit Raud on havainnut venäläisten arvostavan suomalaista alan ammattitaitoa.
- Meidät tunnetaan Venäjällä metsä- ja sahateollisuuden osaajina. Se on tärkeä vahvuus suomalaiselle yritykselle.
Kokonaisuus ratkaisee
Venäläinen sahateollisuus on kovaa vauhtia nousemassa jaloilleen. Uudisrakentamisen lisäksi myös vanhoja sahoja paikkaillaan. Toimitusjohtaja Raud kertoo, että uudiskohteiden lisäksi Heinolan Sahakohteet käy koko ajan myös varaosakauppaa vanhoihin toimituksiin, useisiin kohteisiin eri puolilla Venäjää. Heinolalaisilla on etulyöntiasema tässä toimituskilpailussa, sillä yhteistyökumppanit alalla ovat uskollisia.
- Kun on valinnut Heinolan Sahakoneet kumppanikseen, merkitsee se myös logistista suhdetta: konekanta, huolto ja ylläpito halutaan pitää saman toimittajan huolena. Yritys, jolla on automaatiosuunnittelu omissa käsissään ja joka pystyy toimittamaan kokonaisuuksia sahalaitokseen, on vahvoilla myös Venäjän-markkinoilla, toimitusjohtaja Priit Raud uskoo
ATEX-direktiivi velvoittaa
DISA toimittaa purunpoistolaitteet sahoille ja höyläämöille
Mustasaarelainen Oy Disa Finland Ab on johtava purunpoistolaitteiden toimittaja Suomessa. Yritys on tuonut Suomen markkinoille jo yli 1000 suodatinjärjestelmää. Tanskalaisen emoyhtiön tuotteista pääkomponentit ja standardiosat valmistuvat Disan tehtailla Tanskassa, Saksassa, Puolassa ja Ranskassa. Suomen markkinoilla järjestelmäsuunnittelu ja suuri osa valmistuksesta mm. putkistot ja kanavistot toteutetaan Mustasaaressa. Myös asennukset hoidetaan joko oman väen tai paikallisten alihankkijoiden toimesta. Disa työllistää Mustasaaressa 15 henkilöä.
Disa kuuluu tanskalaiseen A. P. Möller Maersk Group konserniin. Suomessa Disalla on purunpoistojärjestelmissä 35-40 %:n markkinaosuus. Yritys on ollut nykyisessä omistuksessa kymmenen vuotta, jolloin Disa osti Nordfab konsernin. Kaikenkaikkiaan firmalla on takanaan jo 25 toimintavuotta.
Purunpoistolaitteisto Vedenojalle
Yksi Disan toimittamista purunpoistolaitteista toimii Luoman uudella Vedenojan tuotantolaitoksella. Toimitusjohtaja Hans Westin mukaan Vedenojan purunpoistolaitteisto on alan uusinta tekniikkaa.
- Kyllä tämä on tehty kaikkien uusimpien normistojen mukaan. Paljon keskustelua ja osin väärinkäsityksiäkin aiheuttanut ATEX direktiivi määrää tällaisille laitteistoille turvakomponentit, jotka estävät mahdollisen räjähdyksen siirtymisen järjestelmässä eteenpäin.
West muistuttaa, että ATEX nimenomaan velvoittaa toiminnan harjoittajaa, ei laitetoimittajaa. Lopullinen vastuu on aina tilaajalla.
Mikä ATEX direktiivi?
ATEX on Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi vuodelta 1999, josta Suomen valtioneuvosto on antanut asetuksen ”räjähdyskelpoisten ilmaseosten työntekijöille aiheuttaman vaaran torjunnasta”. Hans Westin mukaan ATEX velvoittaa työpaikat laatimaan räjähdyssuoja-asiakirjan ja luokittelemaan työpaikan tilat. Paloherkät työpaikat, kuten sahat ja höyläämöt ovat muita tarkemmassa syynissä.
Ojalan suku on luotsannut Topi-keittiöitä jo 65 vuoden ajan
KEITTIÖKALUSTEKAUPPA HUIMASSA NOUSUSSA
Keittiökalustekauppa on vilkastunut voimakkaasti kahden viime vuoden aikana. Kalajoella toimiva Topi-Kalustaja Oy on kasvattanut tuotantoaan 10 prosenttia viime vuonna. Topi-keittiöiden osuus kokonaismarkkinoista on noin 15 prosenttia.Monipuolinen mallisto, korkea laatu ja kattava jälleenmyyntiverkosto ovat Topi-keittiöiden kasvun kivijalkoja. Topi-Kalustaja Oy:n liikevaihto vuonna 2003 oli 21,4 miljoonaa euroa. Yritys työllistääKalajoella 140 henkeä ja on kaupungin suurin yksityinen työnantaja. Perheyritys voi siis hyvillä mielin juhlistaa 65-vuotista taivaltaan. Ojalan suvun omistamassa Topi-Kalustaja Oy:ssä työskentelee tälläkin hetkellä 11 perheenjäsentä. -- Kotimaisuus on yksi valteistamme. Olemme Suomen toiseksi suurin keittiökalustevalmistaja ja ainoa suuri kalustevalmistaja Pohjois-Suomessa. Kuluvalle vuodelle olemme tehneet kasvubudjetin.Viime vuonna valmistimme noin 224 000 kalusteyksikköä. Nyt tavoitteena on 230 000 yksikköä. Vaikka keittiökalustekauppa käy kuumana, pystymme palvelemaan asiakkaitamme joustavasti ilman pitkiä toimitusaikoja. Valmistamme 1 100-1 300 kalusteyksikköä päivittäin, kertoo toimitusjohtaja Tapio Ojala. - Viime vuoden tuotannosta 40 prosenttia meni myymäläverkoston kautta suoraan kuluttajille. 60 prosenttia myytiin rakennusliikkeille ja rakennuttajille. Jälleenmyyntipisteitä on ympäri maatakolmisenkymmentä. Topi-kauppiaat ovat ammattitaitoisia ja kokeneita keittiösuunnittelijoita. Kauppiaat käyttävät Vertex-keittiösuunnitteluohjelmaa, jolla asiakkaan valitsemasta keittiöstä saadaan kolmiulotteinen mallinnuskuva esimerkiksi eri ovivaihtoehdoilla.Kolmen miljoonan euron investoinnit loppusuoralla
Kalajoella sijaitsevaa tehdasta on vuosikymmenien aikana laajennettu monet kerrat. Nyt on menossa mittava kolmen vuoden investointijakso. Tuotantolaitteiden ja atk-ohjelmien ajanmukaistamiseen käytetään miltei kolme miljoonaa euroa. -- Ensimmäiseksi hankimme uuden heloituskoneen, jossa viivakoodilukijan avulla ohjataan poran toimintoja. Kone kiinnittää esimerkiksi laatikoiden liukulistat viivakoodin antaman tunnuksen mukaan. Otimme automaattisen heloituskoneen ensimmäisenä käyttöön Suomessa. Viime vuonna hankimme paloittelusahan ja koneistuslinjan, jossa tehdään reunalistoitus, poraus ja tapitus. Nyt on vuorossa ovien saranointikone, CNC-jyrsin ja purunpoistolaitteisto. Myös kappalekäsittelyn automatiikkaa lisätään, kertoo tuotantojohtaja Tapani Ojala.
Juttu jatkuu lehdessä!
Seinäjoen Mökkeilymessuilla 18 000 kävijää
Kauhavalainen Lavittatuote Oy uskoo edelleen kotimaiseen laatutyöhön
Kauhavalla vuodesta 1984 saakka puutarhakalusteita valmistanut Lavittatuote Oy on noussut yhdeksi alansa suurimmista toimijoista. Lavittatuotteen kalusteet olivat näyttävästi esillä Seinäjoen Mökkeily & Vapaa-aikamessuilla. Kauhavalaiset uskovat vahvasti, että kotimaassa on paras asiantuntemus valmistaa tuotteita juuri Suomen vaihteleviin ja jatkuvasti muuttuviin ilmasto-olosuhteisiin. Lavittatuotteen puutarhakalusteet onkin suunniteltu asiakkailta saadun palautteen perusteella.
Lavittatuote on perheyritys, jonka omistavat Paavo ja Päivi Kleimola. Aviomies on pääomistaja ja Lavittatuote Oy:n toimitusjohtaja. Vaimo puolestaan vastaa firman markkinoinnista, myynnistä ja laskutuksesta. Puutarha-alan messuille Lavittatuote osallistuu pari kolme kertaa vuodessa. Päivi Kleimolan mukaan messuilta haetaan nimenomaan asiakaskontakteja ja tehdään tuotteita tunnetuksi.
- Kyllä meillä messuilta on positiivisia kokemuksia. Kaiken kaikkiaan Seinäjoen Mökkeilymessuosastolla kävi paljon potentiaalisia asiakkaita ja yhteydenottoja on ollut messujen jälkeen. Pääosin yhteydenotot ovat tulleet yksityisasiakkailta, yrityskontakteja ei kovin paljon.
Mökkeilymessuilla 18 000 kävijää
Mökkeily & Vapaa-aika 2004 messuilla Seinäjoella kävi kahden päivän aikana kaikkiaan runsaat 18 000 messuvierasta. Sunnuntain aurinkoinen sää houkutteli paikalle yli 10 000 kävijää ja ajoittain Seinäjoki Areenan käytävillä oli melkoinen tungos. Messuyhtiö SeiExpon toimitusjohtaja Pentti Hautala ei ollut pettynyt, vaikka kävijätavoitteeseen ei aivan ylletty.
- Odotimme paikalle 20 000 messuvierasta, mutta samanaikaisesti Vaasassa ja Tampereella järjestetyt messut verottivat kävijämäärää hieman. Myös lauantain räntäsade tuli huonoon aikaan. Näytteilleasettajat olivat kuitenkin tyytyväisiä ja valtaosa varasi paikan jo ensi kevään messuille.
Messuilla oli mukana laaja kirjo mökkeilyyn ja vapaa-ajanviettoon liittyviä tuotteita ja palveluja. Myös kukka- ja puutarhatuotteet kuuluivat messujen monipuoliseen tuotevalikoimaan. Kaikkiaan näytteilleasettajia messuilla oli runsaat 300 eli Seinäjoki Areenan sisätilat oli myyty loppuun.
Luoman Oy laajenee
Luoman Puutuote Oy eriytti toimintansa syksyllä ja konserni tuntee nyt nimen Luoman Oy. Yritys suoltaa maailmalle yli 60 000 elementti- ja hirsimökkiä vuodessa. Nyt konsernin tuotevalikoima entisestään monipuolistuu kun Vähänkyrön Vedenojalta ostetun entisen talotehtaan tuotantotilat on otettu käyttöön. Rakennuspinta-ala on 13 000 m2 ja alueen kokonaisala seitsemän hehtaaria. Ensimmäisessä vaiheessa Vedenojalle ovat valmistuneet sormijatkoslinja ja höyläyslinja. Laajennus mahdollistaa isompien hirsimökkien ja vapaa-ajanasuntojen teollisen valmistamisen.
Toimitusjohtaja Vesa Luoma ei pienestä hätkähdä, vaikka syksyllä valmistuneen pellettitehtaan valtionapu meni sivu suun.
- Tällä hetkellä uusi tehdas työllistää 17 henkeä, mutta tavoitteena on taata työpaikka 40-50 työntekijälle. Toteutuneiden on sormijatkos ja höyläyslinjan lisäksi valmisteilla on parhaillaan hirren salvoslinja ja vannesahalinja. Täytyy tunnustaa, että syksyinen avustusratkaisu aluksi suututti, mutta nyt pitää vain mennä eteenpäin ja näyttää ”niille”.
Luoma on juuri palannut markkinointimatkalta Ranskasta, minkä hän uskoon olevan myös uusien tuotteidensa tärkein kohdemaa. Vedenojan tehtaan tuotannosta menee alkuvaiheessa vientiin vain noin kolmannes, kun koko konsernissa viennin osuus on peräti 90 prosenttia.
- Ranska on nyt meille liikevaihdollisesti tärkein vientimaa ja sinne on nyt luotu kattava edustajaverkosto.
Luoman Log Holmes Oy
Uudet tuotteet valmistetaan Vedenojalla uuden, konserniin kuuluvan Luoman Log Homes Oy:n nimissä. Yritys tuo yksilöllisiä hirsitalomalleja uusille markkinoille. Toimitusjohtaja Luoman mielestä tuleen ei pidä jäädä makaamaan, vaan koko ajan on mentävä eteenpäin.
- Mökkipuolella on ankara kilpailu, vaikka todellisia, teollisia hirsitalovalmistajia ei kovin useita ole. Puuhastelijoita kyllä löytyy sitäkin enemmän.
Luoman konsernin liikevaihto on vahvassa kasvussa ja kuluvana vuonna sen odotetaan nousevan 40 miljoonaan euroon. Siinä on kasvua edelliseen vuoteen 15-20 %. Konserniin kuuluvat Luoman Log Homen Oy:n lisäksi Ylistaron Kylänpäässä toimiva Luoman Puutuote Oy ja samassa paikassa sijaitseva pellettitehdas Luoman Wood Pellets Oy. Konsernilla on myös tytäryhtiö Ranskassa. Emoyhtiö Luoman Oy omistaa tytäryhtiöt ja kiinteistöt sekä tuottaa keskitetysti talous-, hallinto- ja muita palveluita konserniyhtiöille.
Lue lisää lehdestä
Kotimaista laatua Lapualta
LAPUA-KETJUT KESKITTYNYT RÄÄTÄLÖITYJEN ERIKOISKETJUJEN VALMISTAMISEEN
Lapua-ketjut on nykyään itsenäinen, yksityisessä omistuksessa oleva yritys, jonka historia on varsin mielenkiintoinen. Syksyllä 2002 yritys siirtyi Kauhavan Konepaja Oy:n omistukseen. Yhtiön taival on tätä ennen kulkenut käsi kädessä Lapuan Patruunatehtaan kanssa. Vuonna 1923 perustettu Patruunatehdas käynnisti ketjujen valmistuksen vuonna 1947, kun sotakorvaustoimituksia varten Lapualla kehitettiin uusi tuote kuljetin- ja tehosiirtoketjut. Ketjuja valmistettiin Patruunatehtaan yhteydessä aina vuoteen 1998 saakka, jolloin patruunatuotanto myytiin pois ja Patria Lapua Oy:n jäi vain ketjutuotanto. Neljä vuotta myöhemmin Kauhavan Konepaja Oy osti osakekannan Patria-konsernilta ja nimeksi vaihdettiin Lapua-ketjut Oy.
Vaikka tehtaan historia on vivahderikas, on tuote pysynyt koko ajan samana. Nykyisissä 4 500 neliön tuotantotiloissa valmistuu räätälöityjä ketjukokonaisuuksia sahalaitoksille, sellu- ja paperitehtaille, kuljetinvalmistajille ja lämpölaitoksille. Tehtaanjohtaja Matti Vähäpassi uskoo, että Lapua-ketjut menestyy omilla yksilöllisillä ratkaisumalleillaan.
- Me teemme pääasiassa räätälöityjä ratkaisuja asiakkaan toiveiden pohjalta. Toimintamme peruspilari on nimenomaan asiakaslähtöisyys. Yhdessä asiantuntijoiden kanssa suunnittelemme tuotteet soveltamalla alan uusinta teknologiaa. Räätälöinti on meidän juttumme.
Lapua-ketjut on yksi kolmesta Pohjoismaissa toimivasta ketjutehtaasta. Kaikki yritykset ovat suomalaisia.
Kotimaisuus ja luotettavuus
Teollisuuden rattaat pyörivät nykyään niin tiuhaan tahtiin, että laitteilta vaaditaan yhä suurempaa toimintavarmuutta ja pitkäikäisyyttä. Linjojen pitää olla nopeita ja kestäviä. Lapua-ketjut onkin panostanut ennen kaikkea laatuun, joka varmistetaan korkealla kotimaisuusasteella.
- Valmistamme osat itse. Näin tunnemme materiaalien alkuperän ja voimme taata niiden laadun. Ketjujemme kestävyys perustuu sekä raaka-ainevalintoihin että valmistusmenetelmiin ja teknisiin ratkaisuihin.
Lapua-ketjut työllistää tänään runsaat 40 henkilöä ja yrityksen liikevaihto on 3,4 miljoonaa euroa. Markkina-alueina ovat Pohjoismaiden lisäksi Viro ja Venäjä. Viennin osuus tuotannosta on kaksi kolmasosaa, vähän laskutavasta riippuen.
Tässä MILANON XYLEXPO/SASMIL MESSUNUMEROSSA myös, vakiopalstojen lisäksi:
* Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen haastattelu
* Pty: Kuluttajavetoinen rakentaminen elvyttänyt investointeja puusepänteollisuudessa
* Puukeskuksen uusi logistiikkakeskus avasi ovensa yritysasiakkaille Suutarilassa
* Milanon Xylexpo/Sasmil -messusivut
* Pakkausratkaisujen edelläkävijä Eltete TPM Ltd
* Warkop tekee ovet aidosta puusta
* Puuntyöstökonekauppa kasvussa
* Weitek Line mukana vientikaupan kehittämisprojektissa
* Moni-ilmeinen puu rakentamisessa, osa 2.
* Ensi vuoden WorldSkills MM-kisat pidetään Suomessa
* Englanninkieliset vientisivut