|
 |
UUTISIA
4/2006
|
Rakentaminen ja saneeraaminen pitävät puuteollisuuden investointivireessä
Puuntyöstökonekauppa kävi viime vuonna hyvin
Teknisen Kaupan Liiton Puuntyöstökonejaoston ylläpitämä puuntyöstökoneiden ja laitteiden tuontitilasto viime vuodelta näyttää suhteellisen hyvältä. Puuntyöstökonejaoston jäseninä ovat alan merkittävimmät maahantuojat, jotka toimittavat puuntyöstökoneita ja niiden työkaluja puuteollisuudelle, ammatinharjoittajille, julkisille laitoksille sekä harrastuskäyttöön. Alan vuosittainen myynti Suomessa on vaihdellut 40-60 miljoonan euron välillä. Alan merkittävimmät messut ovat Puuntyöstö-näyttely Lahdessa 18.-21.10.2006, jonka jaosto järjestää yhdessä Lahden Messujen kanssa.
Metsäsektorin saneeraukset luovat mielikuvaa, että koko puuteollisuudella menee huonosti. Asiat eivät suinkaan ole niin, vaan vaille huomiota jäävät monet positiiviset asiat, kuten esimerkiksi se, että puuntyöstökonekauppa kävi viime vuonna suhteellisen hyvin. Yritykset investoivat puuntyöstökoneisiin 50 miljoonalla eurolla.
Pienen ja keskisuuren puuteollisuuden ostamat koneet ja laitteet antavat uskoa heidän näkevän tulevaisuutensa myönteisinä ja sitähän monet suhdannekuvat tukevatkin. Rakentaminen ja saneeraaminen ovat Teknisen Kaupan Liiton johtaja Lauri Mäen mukaan pitäneet monet yritykset kasvu-uralla. Sukupolvenvaihdoksia yrityksissä on menossa ja toivoa vain sopii, että yrityksille löytyy jatkajia.
Sahakoneita on tullitilaston mukaan tuotu paljon, mutta osa niistä on mahdollisesti viety Mäen mukaan myös lähialueille. Halkaisukoneita, viiluleikkureita ja sorveja on myös tuotu enemmän kuin edellisvuonna, kun taas vastaavasti porakoneiden ja hioma- ja kiillotuskoneiden tuonti on laskenut.
Lauri Mäki sanoo, että rakennuspuusepänteollisuus saa töitä rakentamisen myötä, tosin toimistokalusteita on tarvittu aikaisempaa vähemmän, mutta heti kun uusia toimistoja rakennetaan niin niihin ostetaan myös uudet kalusteet. Keittiökalusteiden kysyntä on myös pirteää, sillä kotiin panostetaan nyt enemmän kuin aikaisempina vuosikymmeninä.
Kaiken kaikkiaan kaupalla menee tyydyttävästi, mutta asiakaspuolelle uusia yrityksiä ja rohkeita yrittäjiä silti tarvitaan.
Vilkon Oy:llä monipuolinen kokemus koivun jalostamisesta
Koskisen konserniin kuuluva Vilkon Oy on perinteikäs puualan yritys, jonka osaaminen on keskittynyt suomalaiseen koivuun Suomen tärkeimmällä koivuraaka-aineella. Tänä päivänä Suomen merkittävimmän koivun sahaajan tuotteita ovat koivusahatavara, sorvattu koivuviilu, ohutviiluvaneri, liimalevyt, aihiot ja erikoistuotteet. Vilkon Oy on toimittanut vuosikymmenien ajan parasta suomalaista koivua huonekalu- ja puusepänteollisuudelle kotimaahan ja vientiin. Sahaustoimintaa Hirvensalmella Vilkon Oy:n nykyisellä toimipaikalla on ollut 1940-luvulta alkaen. Viimeisten 15 vuoden ajan Hirvensalmella on sahattu pelkästään koivua.
Eri vaiheiden ja omistajien jälkeen sahaustoiminta Hirvensalmella on nyt vuosikymmenen ajan kuulunut Koskisen konsernille, joka kesällä 1996 osti Asko Oy:ltä Vilkon Oy:n osakkeet. Siinä vaiheessa puunhankinta siirtyi Koskitukki Oy:n hoidettavaksi ja toisena merkittävänä etuna Vilkon Oy pääsi hyödyntämään Koskisen konsernin jo olemassa olevaa markkinointiverkostoa.
Suurimpia Vilkonin investointeja Koskisen aikana ovat olleet liimalevytehtaan perustaminen ja laajentaminen, uusien kuivaamokamareiden rakentaminen ja viimeisen parin vuoden aikana sahalinjan täydellinen uusiminen. Nyt sahalinjassa on kaksi kehää ja automaattinen, muuttuva-asetteinen jakosaha sekä kombityyppinen dimensiolajittelulaitos ja vaakalokerikkolaitos varustettuna 12 vaakalokerikolla. Sahan modernisoinnin päävastuussa oli Rajako Oy, joka oli koko urakan toteuttaja, siirtäen koneet ja laitteet Sysmästä Hirvensalmelle. Laitetoimittajana oli laitteen alkuperäinen valmistaja Odden, joka toimitti linjaan lisäyksen kuten myös tasaustrimmerin.
- Vuonna 2004 kesällä aloitimme sahan uudistamisen. Koneet ja laitteet tulivat Sysmästä Talasniemen Sahalta, jossa ne olivat olleet käytössä muutaman vuoden ajan. Saha lopetti toimintansa ja meille tarjottiin mahdollisuutta ostaa koneet ja laitteet. Tehostimme omaa sahalinjaamme, jossa periaatteessa vanhaa sahaa on jäljellä vain tukin sisään syöttö ja kaksi raamia, joiden jälkeen kaikki muu linjassa on uusittu, kertoo Vilkon Oy:n sahateollisuuden johtaja Timo Linna, jonka mukaan uuden sahalinjan ansiosta pystytään palvelemaan asiakkaita entistäkin paremmin.
Lue lisää lehdestä.
Helatukku Finland Oy:n nykyaikainen varasto on kalustevalmistajalle toivepalvelija
Kalusteteollisuudessa linjatuotannon edut realisoituvat kuten muillakin valmistusaloilla
vain silloin, kun lopputuotteen komponentit ovat asennuspisteessä oikeaan aikaan, halutun
laadukkaina ja oikeamääräisinä.
Seinäjokelainen teollisuutta palveleva Helatukku Finland Oy on maksimoinut asiakaspalvelutasonsa asennoitumalla tehtäväänsä päämäärätietoisesti ja valitsemalla avukseen etenkin Suomen Posti Oyj:n tasokkaasta, nykyaikaisesta palvelupaletista logistiikkansa palvelukseen osuvimmat järjestelmät.
Toimitusjohtaja Hannu Rantanen on tyytyväinen saavutettuun palvelutasoon: - Haluan mainita
tyytyväisenä, että meille on nuorekkaan ja uusia asioita halulla omaksuvan henkilökunnan työn tuloksena syntynyt nykyaikainen ja tehokkaasti toimiva työskentelytapa, paitsi logistiikan piiriin laskettavissa toimissa, myös yhtiön materiaalitoiminnoille elintärkeissä arkistointi- ja kirjanpito-
toimissa. Koko kaupalliselle toiminnalle tärkeä tapahtumien selailu on mahdollisimman vaivatonta.
Tämän päivän kalustevalmistaja noudattaa poikkeuksetta tilausohjautuvaa tuotantotapaa, joka määrää valmistussarjan koon tarkasti. Sarjan tarvitsemat kasaus- ja toimintahelat eivät enää
ilmesty laatikkopinona linjan läheisyyteen, vaan sarjan tarpeiden suhteen tarkkamääräisenä
asennuspisteeseen. Helatukku Finland Oy:llä on tarjolla asiakkailleen toimiva linjatilausmenettely, jossa asiakkaan ja Helatukun järjestelmät sopivat standarditilauksista keskenään vaivattomasti
aikaa säästäen.
Sisustusalalla heloiksi määriteltäville tuotteille annetaan monia tehtäviä: Ne pitävät rakenteita suunnittelijan tarkoittamalla tavalla kasassa, toimivat ihmisen tarpeen mukaan, koristavat, valaisevat, hälyttävät ja korostavat vaikkapa kulttuuria ym. Sisustukseen kuuluvat komponentit
ja mekanismit kehittyvät jatkuvasti eikä minkäänlaista absoluuttista rajaa ole näköpiirissä. Lisäksi vaadittavien ominaisuuksien luettelo on kasvava ja painotuksiltaan vaihteleva. Nykyajalle
tyypillisiä laatuvaatimuksia ovat esim. ympäristöystävällisyys, ergonomisuus, vähä-äänisyys käytössä, lapsiystävällisyys jne.
Kevään Furnia kokosi yhteen huonekalujen ja sisustustarvikkeiden valmistajat, maahantuojat ja kauppiaat
Furnia -huonekalu- ja sisustusmessut järjestettiin Lahden Messukeskuksessa 24.-26.3.2006. Tapahtumaan sisältyivät alan ostopäivät ja ammattilaisten seminaarit perjantaina sekä kuluttajille suunnattu huonekalujen ja sisustustarvikkeiden näyttely viikonloppuna. Messukävijät käyttivät innolla hyväkseen myös tarjolla olleita sisustusneuvontapalveluja.
Huonekalu- ja sisustusalan ammattitapahtumana Furnia kokoaa yhteen huonekalujen ja sisustustarvikkeiden valmistajia, maahantuojia ja kauppiaita. Messuilla tehtiin myymälöihin tulevien tuotteiden sisään ostoja. Sisustustoimittajat etsivät tuotteita mm. kevään aikana ilmestyvien sisustuslehtien tuotekuvauksiin. Messuvieraina olleet sisustussuunnittelijat tapasivat yhteistyökumppaneita ja keräsivät tietoa uutuustuotteista.
Ammattilaisten lisäksi Furnia oli avoinna viikonloppuna myös kuluttajille. Tuotteita ja vinkkejä haettiin erityisesti sisustamisen kokonaisratkaisuihin. Paikalla olleet huonekalujen ja piensisustamiseen tarkoitettujen tuotteiden jälleenmyyjät tekivät messuilla suoraakin kauppaa. Furniassa liikuttiin kuitenkin myös puhtaasti mielenkiinnosta sisustamista kohtaan. Huonekalujen, värikkäiden sisustustekstiilien ja sisustuskokonaisuuksien katseleminen jo sinällään tuottaa iloa. Messuilla vieraili yli 6 000 kävijää.
Lämpökäsittelyä ja lämpökäsiteltyä puutavaraa Heinolasta
Erjansalon perheen yritys, Heinolan Ruskopuu Oy sijaitsee nimensä mukaisesti Heinolassa, Heinolan sillan kupeessa, jossa yrityksellä on käytössään hyvät hallitilat. Yrityksen toimitilat sijaitsevat vanhassa panimorakennuksessa, jonka kokonaispinta-ala on 17.000 neliötä. Heinolan Ruskopuu Oy on ratkaissut tilakysymyksensä osaomistuksella teollisuusrakennuksesta, joka tarjoaisi tilaa vaikkapa muille puualan yrityksille ja samalla myös mahdollisuudet synergiaetuihin.
Heinolan Ruskopuu Oy on toiminut kahdeksan vuotta ja työllistää Erjansalon perheen lisäksi kaksi työntekijää sekä kesäaikaan kolmannenkin perheen ulkopuolisen työntekijän.
Yhteistyössä lahtelaisen Tekma Kuivaamot Oy:n kanssa yritys on valmistanut laitoksen, jossa suoritetaan kuivausta ja lämpökäsittelyä. Laitoksen kapasiteetti on n. 15 kuutiota ”latausta” kohden.
- Käsittelemme ainoastaan lehtipuita, erittäin monia laatuja aina kookospalmuista lähtien. Eniten käsittelemme pyökkiä, joka menee lattiapinnoitteisiin ja seuraavaksi eniten koivua ja haapaa, joista tulee huonekaluja ja sisustuspaneeleita. Nouseva homma on saarni, jota voi käyttää lattiapinnoitteina, paneeleina ja huonekaluissa. Tulos on erinomaisen nätti, minusta saarni on nätein puu, toteaa toimitusjohtaja Eero Erjansalo, jonka mukaan tällä hetkellä laitoksen kapasiteetti on täysin käytössä ja vuosituotanto on 2.000 kuution paikkeilla.
Heinolan Ruskopuu Oy on koko toimintansa ajan ollut Suomen Lämpöpuuyhdistyksen jäsen.
- Toiminnan alkutaipaleella asiaa opeteltiin aika pitkään, mutta nyt meillä on selkeä käsitys, mitä haluamme ja saamme. Lämpöpuuyhdistyshän on määritellyt lämpöpuulle luokat muun muassa mittapysyvyyden, kosteuden ja lahonkestävyyden osalta. Meillä on omat kaavat jokaiselle asiakkaalle, ja saamme heidän haluamansa lopputuloksen, sanoo Eero Erjansalo, jonka perheen pojat, Mika ja Marko ovat yrityksen tulevat jatkajat ja joiden osuus yrityksessä on jo huomioitu omistusjärjestelyjen osalta. Molemmat pojat ovat mukana yrityksen toiminnoissa ja yrityksen tulevaisuus on hyvissä kantimissa.
Erjansalon perheen toinen yritys on Itä-Hämeen Erikoispuu Oy, jonka päätuotteina ovat lämpökäsitelty haapa- ja koivusahatavara ja niistä tehdyt valmiit sauna- ja sisustustuotteet. Tämä tarkoittaa sitä, että Heinolan Ruskopuu Oy lämpökäsittelee tavaraa, ja Itä-Hämeen Erikoispuu Oy toimii kaupallisena yhtiönä.
Vuoden nuori muotoilija 2006
Kalustemuotoilija ja puuseppä Mikko Paakkanen
Design Forum Finlandin Vuoden nuori muotoilija palkinnon sai tänä vuonna kaksi muotoilijaa yhteisesti, teollinen muotoilija, tait.yo Jukka Korpihete ja kalustemuotoilija, tait.yo Mikko Paakkanen palkittiin keväällä. Palkinnon tarkoituksena on kannustaa nuoria muotoilijoita tinkimättömään ja omaleimaiseen työskentelyyn graafisen suunnittelun, sisustusarkkitehtuurin, taidekäsityön, taideteollisuuden tai teollisen muotoilun alalla sekä tuoda nuoria esille julkisuuteen. Palkintoperusteina ovat poikkeuksellinen, omaperäinen ja korkeatasoinen osaaminen jollakin edellä mainituista aloista.
Nämä nuoret suunnittelijat osaavat arvostaa vanhaa, mutta luoda uusia, tähän aikaan kuuluvia huonekaluja. Toivoa vain sopii, että yritykset osaisivat käyttää näiden nuorten muotoilijoiden palveluita.
30-vuotias Mikko Paakkanen on suunnitellut tuotannossa olevia ja jo palkittuja tuotteita, muun muassa huonekaluja. Tuotteiden visuaalinen kieli saa inspiraationsa tästä ajasta, mutta niissä on aina mukana myös klassinen kauneuskäsite ja harmonia.
Mikko Paakkasen tekee mielenkiintoiseksi sekin, että hän on 1994 valmistunut Vihdistä puuseppä-artenomiksi. Itse hän kertoo syntyneensä Imatralla ja opiskelleensa ensin Vihdin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa, josta jatkoi Taideteolliseen korkeakouluun opiskelemaan tila- ja huonekalusuunnittelua.
Hän kertoo miten Avarte kiinnostui hänen malleistaan ja otti tuotantoonsa ensin Nietos-tuolin 2002 ja sitten Kide-tuolin 2004. Vuonna 2003 Paakkanen oli mukana perustamassa Studio Helsinki nimistä muotoilutoimistoa, jossa hän edelleen työskentelee. Hän on osallistunut lukuisiin näyttelyihin ja projekteihin niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Tässä numerossa myös:
- Puukone 2006 näyttely esitteli uutuudet tuoreeltaan
- Maailman nopein sahauslinja pystyy vauhdissa laudan tarkkaan pitkittäiskatkaisuun
- Puusaku tehosti tuotantoaan uudella höylällä
- ”Puusepän ikkuna tulevaisuuteen” seminaarin teemana
- Puusektori tunnetaan 10-kalusteovistaan
- Ammattina konemyyjä sarjassa tällä kertaa vuorossa Olsa
- Itä-Savon johtava puutuotealan yritys- ja osaamiskeskus Rantasalmelle
- Vuoden 2005 markkinahakkuut 53 miljoonaa kuutiometriä
- Multihela kehittää tuotekehittelyä ja alihankintaa
- Puuteollisuusyrittäjät ry.: Myönteisiä uutisia tilauskannasta ja kannattavuudesta
- Sahalaitos energian tuottajana
- Insinööri Markku Hämäläinen 60 vuotta
- Lapin puuala kehittyy: Kalevalainen malli: Sivulta yhdeksän syltä, päästä seitsemän leveä
- Pytinki-messut on yleisön suosikki sääolosuhteista huolimatta
Vakiopalstojen lisäksi myös Xylexpo/Sasmil messusivut
sekä englanninkieliset vientisivut