|
 |
UUTISIA
5/2006
|
Imagon nostaminen ja laaja järjestöuudistus olivat päällimmäisinä PTY:n vuosikokouksessa Jyväskylässä
Puuteollisuusyrittäjät r.y:n puheenjohtaja Risto Heikkilän mukaan puusepänteollisuudessa menee siinäkin mielessä hyvin, että se on teollisuudenhaara, joka on lisännyt työntekijämääräänsä useiden muiden teollisuudenhaarojen sitä vastoin turvautuessa irtisanomisiin merkittävissä määrin. Heikkilän mukaan puusepänteollisuus on antanut positiivisen merkin ja viestin julkisuuteen, että teollisuudenkin toimialalla lisätään työntekijöitä. Jyväskylässä pidetyssä Puuteollisuusyrittäjien vuosikokouksessa Heikkilä painotti alan imagon nostamisen merkitystä, jotta koulutukseen ja alalle saataisiin nuorta, ammattitaitoista henkilöstöä.
Puheenjohtaja Heikkilä selvitti kokousväelle alan järjestöuudistuksen tavoitteita sekä totesi kokouspäivän aamuna erikoiskalustajien ryhmän toimesta perustetun markkinointirenkaan.
- Puhuin viime vuonna järjestöyhteistyöstä ja sen tarpeesta. Kun Suomessa on monta alan järjestöä, jotka toimivat ikään kuin vähän omineen, yhteistyö on ollut kohtuullisen olematonta ja ohutta, tätä yhteistyötä pitäisi tiivistää. Koko kulunut vuosi on keskusteltu alan omilla lohkoilla selkeiden toimijoiden eli Puutuoteteollisuus ry:n ja Puusepänteollisuus ry:n kanssa ja on todettu yhteistyön tiivistämisen tarve. Keskustelut ovat johtamassa siihen, että kaikkein järkevin tapa asian hoitamiseksi olisi kolmen järjestön yhdistyminen. Olemme näissä keskusteluissa siinä vaiheessa, että kahden järjestön hallitukset ovat hyväksyneet aiesopimuksen järjestöjen yhdistymiseksi.
- Kun olemme hallituksissa tehneet kahden järjestön osalta ison tahtotilan ilmauksen, olemme valmiit rakentamaan uutta, yhteistä järjestöä. Tästä on vielä pitkä matka siihen, että suomalainen puusepänteollisuus on yhden viirin alla. Toivottavasti se tapahtuu tämän vuoden aikana ja ensi vuoden alussa se voisi käynnistyä, sanoi Heikkilä, joka kertoi olevansa suunniteltuun kehitykseen erittäin tyytyväinen suunnitelmien aikanaan toteutuessa.
- Olen aivan vakuuttunut siitä, että jos tämä kehitys johtaa toivottuun tulokseen, meidän hartiamme levenevät tosi paljon ja silloin voimme puhua ikään kuin imagokysymyksestä ja koko toimialan kehityksestä kokonaan toisella äänenpainolla. Kun usean järjestön kanssa tehdään yhteistyötä, niin haetaan sellaista ratkaisua ja kompromissia, jonka kaikki voivat hyväksyä. Tärkeintä on silloin, että tahtotila on olemassa ja haetaan koko toimialaa koskevia hyviä käytäntöjä. Kun olemme vuoden päästä keväällä kokouksessa, toivon, että kaikki olisi toteutunut. Tahtotilana on tehdä uudesta järjestöstä valtakunnan tasolla paljon suurempi toimija, sanoi puheenjohtaja Heikkilä avatessaan vuosikokouksen kehitysmietteisin ajatuksin.
Mallia Ruotsista
Myös Puuteollisuusyrittäjät r.y:n toiminnanjohtaja Mauno Rintala toi esille hyvillä mielin uutisia, että niin oma järjestö kuin toimialakin ovat hyvässä kunnossa, ja myös huonekaluteollisuus on päässyt tähän mukaan.
- Se kysynnän lisäys, mikä huonekaluteollisuudelle on tullut, on tullut kotimaan markkinoilta, ja tässä onkin pieni kysymysmerkin paikka. Suhdannekyselyn mukaan sekä tilauskannan että kannattavuuden osalta tilanne on kohtuullisen hyvä, yritykset ovat palkanneet lisää väkeä ja samaan aikaan entistä useampi yritys on myös investoinut, totesi Rintala, joka toi esille myönteisenä seikkana, että muutaman vuoden takainen jäsenmäärän negatiivinen suunta on saatu pysäytettyä.
Toimintasuunnitelmaa esitellessään Rintala totesi nyt oltavan vedenjakajalla toimintakertomuksen ulottuessa aina joulukuulle 2007 saakka, johtuen osaltaan alan järjestöjen suunnitellusta yhdistymisestä.
- Toimintasuunnitelmassa kaikki lähtee imagonnostamisesta, ja tämä uusi järjestö tarvitsee kaikkein nopeimmin tiedottajan, koska toimialasta on paljon kerrottavaa myös yritysryhmien tutkimustuloksista, jaostoista ja sektoreista. Kun järjestömme käy neuvottelemaan yhteistyöorganisaatiossa, fuusion jälkeen syntyvässä organisaatiossa voisimme ottaa positiivista mallia Ruotsista, jossa 2,5 vuotta sitten synnytettiin viiden eri järjestön fuusio alalle, sanoi Rintala tuoden toimintasuunnitelman yhteydessä esille myös työaikapankki-käsitteen.
Teksti: Vesa Moilanen
Puusepänteollisuudelle yksi etujärjestö
12.06.2006
Suomalainen puusepänteollisuus yhdistää edunvalvontansa.
Pieniä ja keskisuuria yrityksiä edustava Puuteollisuusyrittäjät ja suurten yritysten Puutuoteteollisuus yhdistävät toimintansa ensi vuoden alusta. Uuden liiton nimeksi tulee Puuteknologia ry.
Yhdistyksessä tulee olemaan noin 500 puuteollisuusyritystä, joiden yhteenlaskettu liikevaihto on yli 900 miljoonaa euroa. Yritysten palveluksessa on noin 9000 työntekijää.
Marron Wood Pollmeierin pääedustajaksi Suomessa
Lahden Mukkulassa toimiva Marron Wood Finland Oy tuo maahan jalopuuraaka-aineita, massiivitasoja ja parketteja eri puolilta maailmaa. Päähankinta-alueita ovat Pohjois- ja Etelä-Amerikka, Länsi-Afrikka, Kauko-Itä ja Keski-Eurooppa. Raaka-aineet päätyvät pääasiassa puutuoteteollisuuteen Suomeen ja kasvavassa määrin myös Venäjälle. Parketit ja massiivipuutasot päätyvät kuluttajille lähinnä sisustusalan ammattiliikkeiden kautta. Marron Wood toimittaa jalopuuraaka-aineita myös aihioina ja valmiiksi höylättyinä asiakkaan tilauksen mukaisesti.
Marron Woodin tavarantoimittajat ovat alansa merkittävimpiä tuottajia, joiden kanssa Marron Wood on tehnyt jo pitkään yhteistyötä. Pohjoisamerikkalaiset ja eurooppalaiset yhteistyökumppanit käyttävät FSC-sertifiointia.
Kaikki varastoitavat tuotteet tulevat puusepänkuivina. Varastossa on koneellinen kosteudenhallintajärjestelmä, joten tiloissa säilyy ihanteelliset olosuhteet kaikkina vuodenaikoina jalopuuraaka-aineiden varastointiin. Marron Wood Finland Oy toimii yhteistyössä valtakunnallisten jakeluketjujen kanssa tarjoten monipuolisen valikoiman aina puusepänteollisuudesta yksityisiin kuluttajiin asti.
Marron Wood Finland Oy aloitti toimintansa vuonna 1998 jatkaen tuolloin Starkin jalopuuosaston toimintaa samassa paikassa Laatikkotehtaankadulla omistamissaan tiloissa. Yhtiön toimitusjohtaja Martti Sunisella on jalopuutaustaa jo parinkymmenen vuoden ajalta.
Teksti: Vesa Moilanen
Siekkelin Puutyö Ky vakaalla kasvu-uralla
Valkealassa toimiva Siekkelin Puutyö Ky on vuodesta 1983 lähtien toteuttanut satoja, jopa tuhansia unelmia niin koti- kuin ulkomaillakin asumisesta hirsitalossa luonnonhelmassa tai kesämökistä järven rannalla. Yritys tunnetaan erityisesti yksilöllisten talojen ja mökkien valmistajana, jolle erikoismittaisetkaan ratkaisut eivät ole mahdottomia. Ammattitaitoiset puusepät valmistavat käsityönä hirsitalot ja -mökit sekä niihin soveltuvat ikkunat, ovet, puuportaat ja muut tykötarpeet.
Siekkelin Puutyö Ky lähtee toiminnassaan nimenomaan asiakkaan tarpeista, ja niinpä yritys pystyykin joustavasti tarjoamaan erilaisia kokonaispaketteja. Jos asiakas hallitsee timpurintyöt, niin tuolloin voi tehdä sopimuksen pelkästä puuosatoimituksesta, jolloin asiakas saa hirsikehikon, ikkunat, ovet, puuportaat eli periaatteessa kaikki puiset osat. Asiakkaan niin halutessa Siekkelin Puutyö Ky tarjoaa myös asiantuntevan ja ammattitaitoisen pystytysporukan eli toimittaa ratkaisun ”avaimet käteen” -periaatteella, jolloin asiakkaan huoleksi jää vain huonekalujen ja irtaimiston sisään kantaminen. Kun yrityksen kunnia-asiana on hyvä asiakaspalvelu, Siekkelin Puutyö Ky huolehtii tarvittaessa itsenäisesti tai yhteistyökumppaneittensa kautta myös mm. rakennuslupa-asiat, perustustyöt, LVI- ja sähkötyöt, rakennusvalvonnan, ja rakennustarkastusten tilaamiset.
Siekkelin Puutyö Ky:n perustaja ja omistaja, toimitusjohtaja Timo Siekkeli kertoo, että alkuun yritys valmisti erikoisikkunoita ja -ovia sekä sittemmin puuportaita. Ensimmäisen kahdeksan kuukauden toiminnan jälkeen yritykseen palkattiin ensimmäinen työntekijä, joka edelleenkin on yrityksen palveluksessa. Nykyisellään työntekijöitä on 18 henkilöä. Vuonna 1986 käynnistyi hirsimökkien valmistus, joka nykyisellään käsittää ”pienestä pömpelistä isoon luksushuvilaan asti”. Kun hirsimökkien valmistus oli käynnistynyt, ensimmäisenä vuonna valmistui kolme mökkiä. Viime vuonna valmistui peräti 200 mökkiä, ja vuosien saatossa keskimääräisesti vuositasolla on valmistunut 70-80 mökkiä. Siekkelin Puutyö Ky:llä on agentit Sveitsissä ja Japanissa, ja Suomessa yksi henkilö on hoitamassa vientikauppaa. Niin ulkomaiden kuin kotimaan kauppoihin liittyvä laskenta tapahtuu Valkealassa Timo Siekkelin toimesta.
Teksti: Vesa Moilanen
Lahden Teräteos laajensi huoltotoimintaansa Pietariin
Jo 46 vuotta toiminut Lahden Teräteos Oy on puuntyöstöterien valmistukseen, markkinointiin ja huoltoon erikoistunut yritys, jonka tuotevalikoima sisältää huonekalu-, vaneri- ja parkettiteollisuudessa sekä ikkunoiden, ovien, hirsitaloteollisuuden ja höyläämöiden käyttämät puuntyöstöterät. Tuotevalikoima sisältää sekä standarditeriä että asiakkaan yksilöllisten tarpeiden mukaisesti suunniteltuja ratkaisuja. Standarditerien valikoima käsittää mm. sormiliitoskursot, panelikursot ja kutterit.
Asiakkaan tuotteen ja tuotantomenetelmien pohjalta tapahtuva terävalmistus on Lahden Teräteoksen vahvaa aluetta. Terät suunnitellaan alusta lähtien asiakkaan tarvitsemien profiilien ja muotojen pohjalta. Lahden Teräteos on edelläkävijä Suomessa puun työstöön käytettävien timanttiterien valmistajana. CAD/CAM-suunnittelu ja timanttiterien valmistukseen tarvittava moderni tuotantokoneisto mahdollistavat suurta tarkkuutta vaativien terien valmistuksen.
- Lahden Teräteos on pysynyt parinkymmenen työntekijän kokoluokassa useamman vuoden ajan; kasvu on haettu automatisoinnin puolelta. Tällä hetkellä haemme kasvua. Vienti on ollut painopistealueemme jo pitkään, aloitimme vuonna 1995 vientitoiminnan Baltian maihin perustamalla tytäryhtiön Eestiin. Nyt haemme vientiä Venäjän puolelta ja sitä varten on kuluneen talven aikana ostettu kolme automaattikoneyksikköä, investoitu tuotantoon Suomessa, jotta pystymme vastaamaan viennin asettamiin haasteisiin terävalmistukselle, kertoo toimitusjohtaja Juha Viinikka, jonka mukaan yritys aloitti Venäjän toiminnat Pietarissa kuusi vuotta sitten ja vientiponnisteluja on tehty aktiivisesti Venäjän suuntaan.
Lahden Teräteos Oy:n huoltotoiminta Pietarin toimipisteessä käynnistyi kesäkuun alussa ja se työllistää tällä hetkellä 4 henkilöä.
- Haasteet ovat olleet meille kovia, ja olemme tietoisesti investoineet Suomen päässä tuotantokapasiteettia lisää, jotta pystymme vastaamaan haasteisiin. Etabloituminen Venäjälle on haasteellista, mutta meillä on hyvä kokemus 90-luvun puolivälin takaa, kun perustimme huoltoyhtiön Tallinnaan. Kun mennään tämän tyyppisille markkinoille, jossa on kova kasvu ja se tapahtuu paikallisten ja muiden eurooppalaisten yhtiöiden toimesta, silloin haetaan korkealuokkaista huoltopalvelua ja tuotteelta vaaditaan paljon tämä on toimintamme oleellinen osa. Toimintamme yksi avaintekijä on timanttiterien valmistus, ja pystymme toimittamaan Venäjälle, lähinnä Pietarin alueelle asiakasprofiileja lyhyellä toimitusajalla. Logistisesti pystymme toimimaan samassa 2-3 viikon valmistusjaksossa kuin Suomessa. Olemme Suomessa ainoa timanttipuuntyöstöterien valmistaja ja Pietarissa Venäjällä ei ole puuntyöstöterien timanttivalmistusta eli logistisesti olemme oikealla alueella, uskoo Viinikka, jonka näkemyksen mukaan jatkojalostaminen sahan jälkipäässä tulee olemaan tulevaisuuden kysymys. Viinikka myös muistuttaa Venäjän sisämarkkinoiden laajuuden merkityksestä.
Teksti: Vesa Moilanen
Lastenkalustemalliston suunnitellut Meri von Renteln
Miksi lapsille on niin vähän tarjolla huonekaluja?
Sisustusarkkitehti Meri von Renteln valmistui 1994 ja oli sen jälkeen stipendiaattina Tukholman Konstfackissa ja Pariisin ENSCIssä ja päätti jäädä asumaan Ranskaan. Hän työskenteli lyhyehkön ajan jakson suunnittelijana Philippe Kaufmannille, jolloin teki töitä mm. Pariisin museolle ja Chanelille. 1998 hän perusti oman yrityksen LVR Designsin, sisustus- ja tuotesuunnittelutoimiston Pariisiin ja Helsinkiin yhdessä ranskalaisen yhteistyökumppaninsa teollisen muotoilijan Frederic Licinin kanssa. Yhdessä he ovat suunnitelleet näyttelyitä, toimistoja, yksityisasuntoja, huonekaluja ja muita tuotteita niin yksityisille asiakkaille kuin yrityksille.
Merin lapsille suunnittelema kalustesarja lähti siitä kun hän huomasi omien lasten synnyttyä, ettei lapsille ole Suomessa tuotekokonaisuutta tarjolla. Hänestä oli outoa, ettei lapsille ole korkeatasoisia, kestäviä ja kauniita huonekaluja kaupan. Yksittäiskappaleita ja halpatuotteita oli kyllä olemassa, mutta tuotekokonaisuutta ei ollut. Mallit, joita esim. lastentarhat käyttävät ovat hyvin vanhoja, eikä niissä ole tapahtunut ajanmukaistamista. Lapsille tarjotaan halpaa tavaraa ja keski-ikäisille tehdään laadullisesti parempia tavaroita.
Meri halusi suunnitella lapsillekin moderneja huonekaluja. Täällä Suomessa ei lapsiin investoida yhtä paljon kuin Etelä- ja Keski-Euroopassa, että olisi tehty myös heitä varten omia mallistoja. Muualla Euroopassa lasten arvostus on korkeammalla ja siellä on myös lapsille suunniteltuja huonekaluja enemmän tarjolla.
Merin mielestä puuta pitää osata käyttää oikeassa suhteessa muihin materiaaleihin. Puulla on kaikki mahdollisuudet ja on sisustusarkkitehdin asia saada se kauniisti esille.
Teksti: Ulla Tommola
Venäjän huonekalumarkkinat kiinnostavat
Huonekaluyrittäjille yhteinen tukkumyyntiorganisaatio Pietariin
Joukko pohjalaisia ja hämäläisiä huonekaluyrittäjiä lyövät viisaat päänsä yhteen ja perustavat Pietariin yhteisen tukkumyyntiorganisaation. Alkuvaiheessa mukana on alun toistakymmentä huonekaluvalmistajaa ja lisää on tulossa. Juuri nyt on meneillään rekrytointivaihe, minkä aikana etsitään toiminnalle venäläinen vetäjä. Tavoitteena on luoda organisaatio, johon palkataan tarvittava määrä paikallisia tekijöitä. Toiminnan onnistumisen kannalta on tärkeää, että venäläinen myy venäläiselle ja venäläinen johtaa venäläistä.
Hankkeen suomalaisena vetäjänä on Hiipakka-konsernin toimitusjohtaja Juha Hotti. Juttutuokio Hiipakan tehtaalla Jurvassa osoittaa, että asialla ollaan tosissaan. Aikaisemmin pohjalaiset huonekaluyrittäjät ovat yrittäneet tulla toimeen omillaan, mutta nopeasti on huomattu, että yksin Venäjän valloitus on mahdotonta. Hotin mukaan onkin tärkeää tuntea paikalliset olosuhteet ja paikallinen kulttuuri.
Venäjän valloitukseen ei lähdetä valmistautumattomana. Juha Hotti uskoo, että suomalainen huonekalu kestää vertailun. On vain osattava markkinoida se oikein. Venäjän talous on kasvanut tasaisesti vuodesta 1999 lähtien. Kasvuvauhti on 6-8 prosentin luokkaa ja nousun uskotaan jatkuvan vuosikymmenen loppuun asti. Se näkyy myös ihmisten ostokäyttäytymisessä. Kun suomalaisilla tuotteilla on hyvä, laadukas ja turvallinen maine, niin markkinoille on suhteellisen helppo mennä.
Suomalaisten pääkilpailijat löytyvät edellisten lisäksi Espanjasta ja Venäjän kotimarkkinoilta. Venäläiset ostivat vuonna 2004 huonekaluja noin 4,6 miljardilla USA:n dollarilla. Puolet tuotteista olivat kotimaisia, mutta tuonti kasvoi 25%:n vuosivauhdilla.
Alkuvaiheessa yrityksiä lähti mukaan 12-15, mutta Hotti uskoo määrän kasvavan vielä huomattavasti, kunhan yrittäjät ymmärtävät mistä tässä todellisuudessa on kysymys.
Teksti: Erkki Valtamäki
Asuntomessujen teema Kauklahdessa
Asuminen ja työ
Pääkaupunkiseudulla pitkästä aikaa pidettävillä asuntomessuilla työ nähdään elämän keskeisenä alueena. Työajan joustavuus on kasvanut ja tulevaisuudessa mikä tahansa paikka voi olla työpaikka. Vapaa-ajan ja työajan lomittuminen on haaste myös asuntosuunnittelulle. Espoon asuntomessut Kauklahdessa tarjoaa kolmentoista hehtaarin alueella työntekoon sopivia ja muunneltavia tiloja. 37. asuntomessut ovat avoinna 14.7. 13.8.2006 ja esillä on 236 asuntoa. Hartiapankkiomakotitalojen keskikoko on 165 neliötä. Huomion arvoista lienee se, että asunnot ovat parikymmentä neliötä pienempiä kuin viime vuoden asuntonäyttelyssä Oulussa. Modernia puurakentamista on esillä näyttävästi ja monessa kohteessa.
Mansardikattoisten vanhojen talojen kupeeseen rakennettu messualue on ollut vaativa tehtävä ja vasta aika näyttää miten siinä on onnistuttu. Vanhan kylämiljöön täydennysrakentaminen on ollut haaste myös kaavoittajalle, joka on halunnut luoda alueesta vanhan kaupunkirakenteen sisälle nivoutuvan vehreän pikkukaupungin. Saman ongelman parissa kamppailevat kaikki kasvukunnat Suomessa.
Yksi asia jää kyllä mietityttämään, miksi Suomessa pitää rakentaa niin pienille tonteille, ikäänkuin meitä suomalaisia olisi kymmeniä miljoonia, onko kunnallistekniikka todella niin kallista; sillä maatahan meillä on. Matalaa ja tiivistä rakentamista ehdotetaan aina siksi, että muka palvelut ovat lähellä, mutta mitkä palvelut saavuttavat kaikki asukkaat. Kauklahdessa asuva kollega kertoo, että perheessä on oltava kaksi autoa jos aikoo päästä palvelujen pariin tai harrastaa kodin ulkopuolella. Palvelujahan halutaan kehittää yhä suuremmalle väestöpohjalle ja niitä keskitetään yhä suurempiin yksiköihin. Kauklahti on siinä onnellisessa asemassa, että sinne pääsee sentään junalla ja autoliikenne puolestaan sujuu kehä kolmosta pitkin.
Espoon kaupungin teknisen toimen johtaja Olavi Louko kertoikin, että Espoo kasvaa nimenomaan Espoon keskuksen ja radan ympärillä.
Monipuolinen asuntotarjonta
Kauklahti tarjoaa monimuotoista asumista: nuorille ja vanhoille, vuokralla tai omistaen, omakotitalosta kerrostaloon. Tarjonta on messuhistorian laajimpia. Nähtävää on asunnon ostajalle, oman kodin remontoijalle, sisustajalle sekä rakentajalle unohtamatta ammattilaisiakaan. Viherrakentamiseen alueella kiinnitetään paljon huomiota ja pihaistutukset ja ympäristön vehreys tasapainottavat tiivistä rakentamista.
Esillä on asuntoja omakotitaloissa, paritaloissa, pienkerrostaloissa, kytketyissä omakotitaloissa ja rivitaloissa. Messualueelle rakentuu 25 omakotitaloa perheiden rakentamana, 9 erillistä pientaloa rakennuttajien rakentamana, 23 kytkettyä omakotitaloa, 4 paritaloa, 14 rivitaloa ja 4 pienkerrostaloa.
Teksti: Ulla Tommola
Lue lehdestä myös:
- Milanon messuilla ennätyksellinen kävijämäärä
- Puuosasto laajeni
- Mori-ikkunahelat tunnetaan toimivuudestaan ja kestävyydestään
- Ingmanin käsi- ja taideteollisuusoppilaitos investoi kipinänilmaisin- ja sammutinjärjestelmään
- Seinäjoen ja VTT:n CE-yhteistyö palvelee rakennusalaa tehokkaasti
- Tieto auttaa puuseppää elämään ATEX-laitedirektiivin kanssa
- Uusi Lahti Halli käyttöön syyskuussa
- Ammattina konemyyjä-sarjassa: Penopen Vesa Kiuru
- Puun Sielu näyttely asettuu arvoiselleen paikalle Onnelaan
- Räjähdysvaaralliset tilat puunjalostusteollisuudessa
- Puuseppämestarien kokousviikonvaihde Vehmaan Rautilakeskuksessa
- Kalajoella höylättiin tehokkaasti
- Pinjasto Oy on keittiökalusteiden suunnannäyttäjä
- Pohjoismaiden kattavin puuteollisuuden markkinapaikka
ym. ym. ym. ym.